keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Väärä mantra



Tein tänään aamun joogaharjoitusta, ja olin itse asiassa jo päättämässä sitä loppumantraan Sat Nam, kun huomasin, että nyt tuli suusta väärä mantra. Toistin vahingossa kolmeen kertaan aloitusmantran Ong Namo Guru Dev Namo. Kyllä nauratti. Aloin laskeskella, että kuinkas monta vuotta minä olen kundaliinijoogaa tehnyt, ja kuinkakohan monta vuotta pitäisi tehdä, että muistaisi mantrat. Tai kai minä ne muistan, nyt vaan ei ollut keskittyminen ihan siinä, mitä olin tekemässä.

Kundaliinijoogassa on satoja, ellei tuhansia erilaisia meditaatioita. Ja nyt tuntuu, että niistä oikein mikään ei nappaa. Aika pitkään meditoin erästä mantraa, ja sen jälkeenkin oli ensin yksi ja sitten toinen meditaatio ohjelmassa, mutta niiden kanssa tuli melko nopeasti sellainen tunne, että ne ovat tehneet tehtävänsä ja on aika luopua niistä. Nyt olen ikään kuin vailla meditaatiota. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettenkö silti meditoisi. Tänäänkin vaan istuin ja hengitin. Siinä on ihan kaikki, mitä meditaatioon tarvitaan.

Mutta ehkä joku erityisempi meditaatio voisi taas jossain vaiheessa olla kiva. Odottelen siis, että sellainen eteeni jostain tupsahtaa. Ei kiirettä, ihan hyvä näinkin on.

2 kommenttia:

hanna o. kirjoitti...

Eiköhän se universumi sulle mantran jossain vaiheessa järkkää. :-)

Jagdev Kaur kirjoitti...

Uskon vakaasti, että olet oikeassa. Ja nyt on tilaus kirjoittamalla lähetetty.