Blogi on ollut jumissa, odottanut postausta Premkan eli Pamela Saharah Dysonin kirjasta ”White bird in a golden cage. My life with Yogi Bhajan”. Luin sen jo jokin aika sitten, mutta olen halunnut rauhassa miettiä mitä siitä sanoisin. Ei siksi, että kirja olisi jotenkin muuttanut suhtautumistani asioihin. Pikemminkin sen takia, että monet ihmiset näyttävät nyt jotenkin toistavan sellaista käsitystä, että asioihin voi ottaa vain tietyn kannan. Eräs kokenut kundaliinijoogaopettaja totesi, että kundaliinijoogayhteisö on nyt jakaantunut kahtia: on niitä, jotka ovat pöyristyineitä Yogi Bhajanin tekemisistä ja haluavat ehdottomasti sanoutua niistä irti; ja sitten on niitä, jotka kieltävät, että mitään on tapahtunut. Näiden lisäksi ei näytä olevan mitään muuta tapaa suhtautua. Minä en kuitenkaan tunne kuuluvani näistä kahdesta leiristä kumpaankaan.
Mutta kirjasta. Se on ihan älyttömän hyvä, varsinainen pageturner, niin kuin englanniksi sanotaan. Suomeksi ehkä, että sitä ei meinannut malttaa laskea käsistään. Loppua kohti se alkoi vähän toistaa itseään, mutta noin muuten kyseessä on kyllä hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja. Yogi Bhajan esitetään siinä aikamoisena pahiksena, joka manipuloi ihmisiä ja käyttää heitä hyväkseen monella eri tasolla. Koko alkuaikojen kundaliinijoogayhteisö esitetään lähinnä kulttina, jonka parista on vaikea päästä pois, kun sinne on kerran asettunut. Lukijan sympatiat ovat koko ajan kirjan kirjoittajan puolella, ja helpotus on suuri, kun hän lopulta onnistuu jättämään yhteisön ja murtautumaan irti Yogi Bhajanin vaikutuspiiristä.
Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukijalle tehdään selväksi, että kirjoittajalla oli seksisuhde Yogi Bhajanin kanssa. Kirjan ilmestymisen jälkeen niitä on tullut esiin enemmänkin, eivätkä kaikki – tai ehkä yksikään – ole erityisen kaunista kerrottavaa. En ole niitä erityisesti etsinyt tai lukenut, mutta joitakin on osunut silmiini. Tunnen suurta sympatiaa näitä henkilöitä kohtaan, olen pahoillani heidän puolestaan ja surullinen siitä, että heidän on pitänyt kaikki se kokea. Yogi Bahajan toimi yksiselitteisen väärin, eivätkä hänen tekonsa kaipaa minkäänlaista puolustelemista. Kaikesta huolimatta Yogi Bhajan on edelleen joogaopettajani. Hänellä on meille monille paljon opetettavaa, niin uskon. Kuitenkaan kaikkia hänen tekemisiään ei tarvitse matkia, ei edes hyväksyä.
Viime päivinä miettinyt paljon myös sitä, että moni meistä ajattelee jumalan toimivan meidän ihmisten kautta – me teemme jumalan tekoja. On kuitenkin kauhean vaikea ajatella, että ne teot, jotka me ymmärrämme pahoiksi tai huonoiksi tai vääriksi, olisivat jumalan tekoja meidän kauttamme. Jostain syystä ajattelemme usein niin, että vain hyvät ja kauniit asiat ovat jumalasta, pahat ja huonot ihmisestä itsestään. Mutta meneekö se kuitenkaan niin? Onko kuitenkin kaikki, loppujen lopuksi, jumalasta?