Joogajuttuja
maanantai 27. marraskuuta 2023
Kauden loppu
›
Taas on saatu yksi lukukausi joogan opettamista päätökseen. Nopeasti ne hujahtavat ohi, sillä juurihan me vasta aloitettiin. Kyse on siis ja...
torstai 23. marraskuuta 2023
Desiderata
›
Konttasin työpöydän alla, ja siellä alahyllyllä, paperikasan alla, oli iso ruutuvihko, jonka kalastin esiin ja tutustuin siihen tarkemmin. L...
maanantai 20. marraskuuta 2023
Jäsentapaamisesta ja totuudesta
›
Pidettiin viikonloppuna kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaaminen. Osanotto oli melko vaatimatonta, meitä oli paikalla kolme joogia. Se ei ...
keskiviikko 25. lokakuuta 2023
Vilkastumista
›
Tuntuu, että kundaliinijoogameininki alkaa taas vilkastua koronan aikaan sijoittuneen hiljaiselon jälkeen. En ole ihan varma johtuiko koko h...
perjantai 22. syyskuuta 2023
Omenapuu
›
Pysytään puuaiheessa, kun kerran siihen päästiin. Meidän pihan vanha omenapuu romahti. Yhtenä päivänä se oli vaan taipunut ja vaipunut m...
keskiviikko 13. syyskuuta 2023
Puut, ystävämme
›
Jo keväällä saattoi aavistaa, että jotain on tekeillä. Puiden runkojen ympärille naapurin pihassa sekä pihan ja tien välissä ilmestyi puna-k...
sunnuntai 3. syyskuuta 2023
Joogasyksy alkoi
›
Eilen alkoi joogatunnit, joita opetan kollegan kanssa edelleen vuoroviikoin. Tunti on 2,5 tunnin mittainen eli siinä ehtii tehdä kaikennäköi...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio