Pyörät parkissa kotipihassa

Kirjoitin eilen matkaselostusta tänne bloggeriin, oikein kuvien kanssa. Mutta hupsis, ei ihan vielä suju niin kuin pitäisi, sillä postaus katosi taivaan tuuliin. Kopiota siitä ei ole, sillä en kirjoittanut omalla tietokoneellani enkä ensin wordiin, niin kuin yleensä teen. Kuvat on toki tallella, mutta ryhdistäydyn ja teen uuden yrityksen niiden laittamisesta blogiin joskus toiste.

Tänään päättyi meidän pyörämatkailu. Suunnitelmissa oli 90 kilometrin päivämatka, mutta niin innokkaita emme sitten lopulta olleet. Kurvasimme pyörät asemalle 55 kilometrin jälkeen, ja jättäydyimme VR:n hyvään huomaan. Tällä tavoin pääsimme ennen iltaa kotiin, eikä tarvinnut polkea itseään ihan väsyksiin. Ratkaisuun vaikutti myös se, että minun oikean jalan akillesjänne on tulehtunut. Liian paljon yhtäkkistä polkemista liian vähällä harjoittelulla. Höh, kunto kyllä kestäisi mutta jäsenet ei.

Tänään ajellessa mietin kuinka paljon samaa on pitkän matkan pyöräilyssä ja pitkän meditaation tekemisessä. Molemmissa tulee toisinaan ihan aluksi sellainen tunne, että eihän tästä tule mitään, tämä on liian paljon. Kun kilometrejä on pyörän mittarissa kaksi, ja poljettavana vielä reilut viisikymmentä, alkaa miettiä koko jutun mielekkyyttä. Sama meditaatiossa: tunti edessä, ja kaksi minuuttia meditoituna hiipii mieleen epäilys, että onko tässä mitään järkeä. Ja jaksanko loppuun asti. Mutta molemmissa auttaa, kun ei mieti matkaa tai aikaa, vaan etenee hetken kerrallaan. Pisinkin pyörämatka loppuu joskus, kun vaan on polkaissut oikealla ja vasemmalla jalalla vuorotellen tarpeeksi monta kertaa. Niin loppuvat meditaatiotkin, ne vaan pitää elää ja meditoida läpi, alusta loppuun.

On kuin se osa mieltä, joka tällaisen pitkäkestoisen tekemisen mielekkyyttä kyseenalaistaa, haluaisi irrottaa minut tästä hetkestä. Se haluaisi miettiä tulevaa, ja sitä kuinka pitkä matka perille on. Tai jotakin muuta, mitä tahansa muuta paitsi sitä yksitoikkoista tekemistä, joka juuri on käsillä. Se yrittää häiritä hetkessä elämisen kokemusta ja sitä hienoa tunnetta, joka polkemisen tai meditoimisen monotonisesta toistosta seuraa.