Sisäänpäin vai ulos

Olen jo aiemmin kirjoittanut junassa kuuluvista äänistä, joten tämän postauksen nimi voisi yhtä hyvin olla Junaääniä 2: räkää turistamassa.

Todettakoon heti alkuun, että yritän olla hyvin avarakatseinen ja salliva ihminen, ja usein siinä onnistunkin. En myöskään hätkähdä ihan pienistä ruumiin toiminnoista ja niiden äänistä, mutta raja se on minullakin. Neula joka katkaisee kamelin selän, vai miten se nyt meni. En nimittäin voi sietää sitä, kun ihmiset vetävät räkää nenästään sisäänpäin, eli kiskovat sitä kohti nielua. En vaan pysty, sillä se ääni tekee minut kertakaikkisen huonovointiseksi, ja alkaa ällöttää.

Olen kertakaikkisen hämmästynyt siitä, kuinka moni kanssamatkustaja junassa harrastaa tätä rään turistamista, ja kuinka äänekkäästi. Niin nuoret kuin vanhat, naiset ja miehet. Hyvänen aika, ja usein koko junamatkan.

Olen itse ollut varsinkin lapsena tosi allerginen, mikä tarkoitti sitä, että nenäliina oli oltava aina käsillä. Niitä tolloja oli ja tahtoo edelleenkin olla kaikki taskut täynnä. Ehkä hienointa oli, kun joskus sain niistää isän nenäliinaan, sillä hän käytti sellaisia vanhanaikaisia kankaisia liinoja. Meille lapsille niitä ei annettu, sillä ne olivat kuulemma epähygieenisiä. Vanhemmat varoittelivat aina, että rään kiskominen sisäänpäin aiheuttaa korvatulehduksen – se oli aikaa, jolloin korvatulehdukset olivat vielä kohtuullisen harvinaisia eikä mistään korvakierteistä ollut tietoakaan. No, minä opin kerrasta, eli kun korvat kerran tulivat kipeiksi, en enää koskaan turistanut tai niiskuttanut sisäänpäin. Niistän ulos. Aina.

Olen useamman kerran miettinyt meneväni tarjoamaan nenäliinaa junassa ihmiselle, joka turistaa sisäänpäin. Mutta kun minun nenäliinani tahtovat olla taskun pohjalla pyöriviä myttyjä tai nurkistaan nuhraantuneita paketteja. Jos minulla joskus olisi siisti nenäliinapaketti mukana, varmasti jakaisin liinat kanssamatkustajien kanssa.