Eilen aamulla ei olisi vähempää
voinut kiinnostaa kundaliinijoogatunnin pitäminen. Ei huvittanut lähteä
tunnille, ei pätkän vertaa. Mutta pakko oli. Ainoa lohtu oli ajatus, että
eilinen tunti oli toiseksi viimeinen ennen kuin kyseiset tunnit loppuvat
jouluksi. En tiedä johtuiko tympeys siitä, että en ollut kokonaiseen viikkoon
pitänyt yhtään tuntia.
Harjoitussarja oli keskivaiheiltaan
melko raskas, ja ohjattavia piti vähän patistella jatkamaan ja jaksamaan. Kyllä
minä heitä sitten kehuinkin, enkä suotta. Jokainen suoriutui siitä tosi
hienosti. Tunti oli loppujen lopuksi tosi kiva, ja tunnin jälkeen minä olin
täynnä energiaa ja tarmoa. Suunnittelin jo täyttä päätä ja malttamattomana seuraavan
viikon tuntia. Se on sitten tosiaankin viimeinen näiden ihmisten kanssa. On
ollut tosi mahtavaa päästä seuraamaan heidän alkutaivaltaan kundaliinijoogan
kanssa, ja sitä miten he oppivat ja omaksuvat asioita. Opettaminen on kyllä
kertakaikkinen etuoikeus. Vaikka se hetkittäin tympiikin.
Tauot on aina hankalia. Itselleni on todella haastavaa saada lähdetyksi tunnille vaikka sairastamisen jälkeen. Nytkin on ollut vähän vaikea ja uusi elämäntilanne ja harjoittelu on jäänyt. En saa mitenkään lähdettyä tunnille, vaikka on oikein ikävä sinne. Ja eihän se koskaan kaduta, kun sinne on vihdoin hankkiutunut. -Loomis
VastaaPoistaNiin juuri, ei tosiaankaan kaduta jälkeenpäin. Mutta se lähteminen, se lähteminen :)
VastaaPoistaMinä uskon kanssa, että se lähteminen on se suurin juttu siinä, suurin väsyn aiheuttaja. Se on joka harrastuksessa vähän sama juttu, siksi kait niihinkin pitää tulla se joululoma, kevätloma, kesäloma. Ihailen teitä, jotka ohjaatte ja opetatte, aina tulee olla pirteä ja innostunut, saada porukka mukaan. Hattua teille opettajille saamme me kaikki hattua nostaa. (Olipas siinä melkoinen sanajärjestys)
VastaaPoistaLähteminen on monessakin asiassa se vaikein, koskahan siitä tulisi sellainen automaatio, että sen vain tekisi sen kummempia ajattelematta... Mutta pitäisi aina muistaa se hyvä olo ja energia, mitä sen jälkeen tuntee.
VastaaPoistaMie säikähdin tuosta sun otsikosta, että olet lopettamassa tätä kirjoittamista, onnekseni puhuitkin aivan toisesta asiasta. :)
uh, sama juttu,ajattelin että nytkö tämä loppuu... mutta oma kokemus tältä viikolta ryhmästäni on, että sieltä oli noin puolet pois paikalta, ja jollain tavalla se vaikutti ohjaajaamme, hänellä oli tarve selittää asiaa parhain päin. Meillä on hyvä vetäjä, eikä hänen tarvitse mielestäni selitellä osallistujien laiskuutta, kyllä se on jokaisen omassa hallussa tuleeko vai ei. Itse innokkaasti ajelen 40 km suuntaansa päästäkseni ryhmään, ja minulla on tunne, että tämä on hyvä juttu. En ole kokenut huikean mullistavia tuntemuksia, eikä tarvitsekaan, mutta tunnen, että tämä lisää omaa hyvinvointia. Riittää mulle. Hyvin.
VastaaPoistaAnteeksi, taidan tykätä vähän liian dramaattisista otsikoista... mutta postausten otsikoiden keksiminen on välillä tosi vaikeaa :D
VastaaPoista