Satakieli ja jalat alta

Keittiön ikkuna on näillä helteillä auki ympäri vuorokauden. Aamuisin, ja aika pitkälle aamupäivään asti ikkunasta kuuluu satakielen laulua. Tänään vielä tarkistimme netin ääninäytteiden avulla lajinmäärityksen, mutta kyllä se vaan on se, satakieli. Niitä elelee näillä main, sen olen tiennyt ennenkin, ja kuullut alkukesän öinä saman laulun kotiin kömpiessäni. Mutta tämä on ensimmäinen vuosi, kun laulu kantautuu sisälle asti.

Pidin tällä viikolla yhden ylimääräisen kundaliinijoogatunnin, eli tuurasin kollegaa. Tunti oli minusta ihan tavallinen, eikä kriyassakaan tapahtunut mitään kummallista. Se ei ollut erityisen raskas, pikemminkin päinvastoin, mutta ihan mielenkiintoisia asanoita siinä oli pari. Tunnin jälkeen eräs joogaaja, joka ymmärtääkseni oli elämänsä ensimmäisellä kundaliinijoogatunnilla ja toisella joogatunnilla, nousi ylös risti-istunnasta, mutta vajosi saman tien takaisin lattialle. Hallitusti, ei mitenkään rysähtäen, onneksi. Hän sanoi, että jaloista on voima paennut pois.

Hän pääsi ystävänsä avustamana ulos joogasalista. Hän istui hetken tuolilla ja lepäsi, joi vettä ja teetä, ja jatkoi matkaa. Meno näytti vähän huteralta, mutta olen ihan varma että hän toipui tunnista nopeasti. ”Nyt taisi löytyä minun laji”, oli hänen kommenttinsa.

Kaikenlaisia reaktioita jooga saa aikaan. Juuri tuollaista en ollut aiemmin tavannutkaan. Itku ja nauru taitavat olla ne yleisimmät reaktiot, ja jonkinlainen kiukku tai raivo. Tuon tyyppisistä fyysisistä reaktioista minulla ei juuri ole omakohtaisia kokemuksia, itse olen enempi itkeskelijätyyppi. Olen nähnyt yhden pyörtymistapauksen joogatunnilla, ja kuullut kahdesta muusta. Ja saatan hyvin kuvitella, että tuollaiset reaktiot pelästyttävät kokemattoman joogaajan. Jooga ei ole erityisen vaarallinen laji, mutta kaikkea voi sattua. Nyt olisikin ihan hauska kuulla millaisia kokemuksia teillä on. Mitä jooga on teissä, rakkaat lukijani, pistänyt liikkeelle tai saanut aikaan? Sekä isot ja näyttävät että pienet ja vaatimattomammat jutut lasketaan.