Kun vasara on ainoa työkalu, koko maailma näyttää naulalta

Lähtökohta tietenkin on se, että ihmiset ovat erilaisia. Vaikka meissä on ihan tosi paljon myös samaa, me olemme silti erilaisia, ja se on rikkaus. Ehdottomasti. Mutta kyllä minä aina välillä ihan vilpittömästi hämmästyn meidän erilaisuuden edessä. En mitenkään suvaitsemattomasti, vaan ihan aidosti vaan ihmettelen ja kummastelen niin että itseäkin naurattaa. Kun olen kuvitellut, että tässä ja tässä tilanteessa suurin piirtein ainoa mahdollinen ajatusten kulku ja lopputulos on se, mihin itse päädyn, eivät muut sitten välttämättä päädykään samaan. Vaan ihan jonnekin muualle. Ja mistä minä olisin sen voinut etukäteen tietää. Jos olisin arvannut, en näin hämmästynyt olisikaan.

Viimeisimmässä Ananda-lehdessä oli useitakin juttuja, joissa käsiteltiin joogan ja rahan suhdetta. Mielenkiintoisia juttuja, jotka inspiroivat minut laittamaan viestiä muillekin joogaopettajille, ja pohtimaan yhdessä meidän palkka-asioita. Ja kun minä puhun rahasta, palkasta ja työlainsäädännöstä, huomaan että jotkut vastaavat puhumalla henkisyydestä, antamisen ilosta ja joogan ilosanomasta. Hei haloo! Puhutaanko niistä joskus toiste, ja käsitellään nyt nämä raha-asiat kerralla selviksi, jooko?

Minusta ei ole mikään ongelma pyytää työstäni, siis joogan ohjaamisesta kunnollista palkkaa. Ei se ole joogaopettajalle tai henkiselle ihmiselle mikään synti ja häpeä. Raha on vaan väline, ei se ole mitään saastaista tai muuten kartettavaa. Toinen asia sitten on, mitä joogaopettaja rahoillaan tekee. Minusta raha pitää laittaa kiertämään, mahdollisuuksien mukaan hyviin tarkoituksiin, jos siis jotakin joogaopettajalle jää pakollisten elinkustannusten jälkeen. Mutta kaikki eivät näytä olevan kanssani samoilla linjoilla siitä, että esimerkiksi joogaopettajan palkkauksessa pitää noudattaa työlainsäädäntöä. Aivan käsittämätöntä.