Itsensä kutistamisesta

Olin eilen taas energiahoidossa. Hoidon loppupuolella, kun energiani kuulemma jo loistivat kultaisina ja kirkkaina, hoitajani varoitti minua kutistamasta omia energioitani. Anna niiden loistaa ja säteillä vapaasti joka suuntaan, hän sanoi, ja lisäsi, että varsinkin pitkät tai muuten suurikokoiset ihmiset helposti kutistavat omia energioitaan muiden ihmisten seurassa. He vetävät itseään kasaan, mikä ei ole energeettisesti ollenkaan hyvä juttu.

Sellainen puhe energioista, joka on hoitajalleni varmastikin ihan jokapäiväistä, on minulle vähintäänkin vähän vierasta. Osan tajuan ja tunnen omassa kehossani vaikka en niitä varsinaisesti näe, osa tuntuu turhan abstraktilta. Mutta omien energioiden kutistaminen oli heti ihan ymmärrettävä juttu, kun hän selitti sen fyysisen kehoni koon kautta. Tuntuu, että on jokin jättiläinen 160 senttisten ystävien seurassa, eikä kadulla kävellessä kuule heidän puhettaan, kun he ovat siellä jossain alhaalla. Vähänkään matalissa paikoissa vetää pään automaattisesti hartioiden väliin, kun on niin monta kertaa lyönyt päänsä kattoon. Yrittää olla liian lyhyissä farkuissa jotenkin niin, että ei näyttäisi ihan kauhean naurettavalta. Tai työskentelee työpuvussa, joka on auttamattomasti liian lyhyt, eikä pidempiä ole tarjolla.

Omien energioiden kutistamisesta on varmasti ollut kyse monessa aiemmassa blogipostauksessa. Niissä, joissa olen kertonut, kuinka vaikeaa on mennä reippaasti tervehtimään ulkomaalaista joogaopettajaa, kun mielummin luikkii nurkissa ja toivoo olevansa näkymätön. Ja sitä rataa. Mutta se, miten energiahoitaja asian esitteli, siis pituuteni kautta, sai taas jokin uuden lampun syttymään päässä.

On ihan tosi hienoa, että tuollaisia energiahoitajia on meitä muita auttamassa. Käsittämättömän hienoa. Itse hoidon aikana ei tuntunut paljon miltään, mukavalta lähinnä. Mutta kun kävelin sieltä pois, oli niin hyvä olo, että piti nauraa ääneen.