Juhlista ja keväästä

Äidit on nyt kukitettu ja onniteltu, ja hyvä niin. Oli ihan mukava päivä, mutta mukava on myös tulla kotiin omaan rauhaan kaiken sosialisoitumisen jälkeen. Niin se vaan on; vaikka kuinka viihtyisin ihmisten seurassa, käy se minulle ennen pitkää vähän raskaaksi ja väsyttäväksi, ja alan kaivata rauhaa ja hiljaisuutta.

Eilinen päivä meni pitkälti pihatöissä. Meillä oli käytössä omakotiyhdistykseltä vuokrattu oksasilppuri, ja saimme pätkittyä harvennetut syreenit. Huomenna tulee noutaja niiden paksuille osille, jotka eivät mahdu silppuriin vaan sopivat paremmin poltettavaksi. Vielä pitäisi tänä kesänä kaivaa syreenipuskien juuret ylös maasta.

Itse asiassa tämä on ollut minulle tosi mieluinen kevät. Nautin ihan hirveästi juuri tästä ajasta, kun puut ovat pukeutuneet vaaleanvihreään sifonkihuntuun. Kun vihreys on vielä hentoa, ei joka paikasta läpitunkevaa runsautta vaan ihan uutta ja kyselevää. Usein tämä aika vuodesta menee ohi niin, että ehdin hädin tuskin huomata tämän ajan saapuneen kaupunkiin. Puihin tulevat isot lehdet suurin piirtein kahdessa tunnissa, tai ainakin heti kun selkänsä kääntää. Hupsista vaan, ja kaikki on jo ohi. Vaan tänä vuonna kevät on viivytellyt ja hidastellut tässä kaikkein mukavimmassa vaiheessaan jo pitkään. Ainakin sen verran, että minäkin olen ehtinyt katsella ympärilleni ja ihastella kaikkea.