Pikakarmaa ja neurologinen sairaskohtaus

Minä sitten vietin kesäpäivän seisausta jo eilen, vaikka ihan oikeasti se on tänään. Väliäkö tuolla, vaikka kyllä se puoli egoani, joka haluaa olla aina oikeassa ja vielä mielellään oikoa muiden väärässä olemisia sai taas kolauksen.

Kun puhutaan karmasta, puhutaan usein siitä, joka seuraa meitä elämästä toiseen. Se on siis kohtuullisen pitkäkestoista karmaa, joka on kerääntynyt mukaamme edellisestä tai jopa sitä aiemmista elämistä. Mitta on olemassa myös pikakarmaa. Sellaista, joka oikoo asioita ihan melkein välittömästi. Siitä voisi olla tässä erehdyksessäni kyse, sillä juhannuksen aatonaattona sain sähköpostin, jonka lähettäjä mainitsi jotakin siitä, että silloin torstaina olisi ollut juhannusaatto. Asia, jonka olisin voinut ja joka olisi pitänyt ohittaa olankohautuksella. Mutta ei, minun ego, joka haluaa aina olla oikeassa, puhui minut ympäri vastaamaan viestiin – vastaaminen ei olisi ollut välttämätöntä, asia tuli minulle lähinnä tiedoksi – ja vastauksen lopussa, suluissa mainitsemaan, että meillä päin juhannusaatto on vasta seuraavana päivänä, eli perjantaina. Toki ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin.

Ja sitten pikakarma puuttui peliin, ja sekoitti minut päivissä. Ihan hyvä. Muistutus siitä, miten erehtyväinen olen, ja kuinka voisin vielä kovemmin yrittää ohittaa muiden erehdykset niihin tarttumatta. Muistutus myös siitä, kuinka ego toimii jos sen antaa määräillä.

Tämä päivä on kulunut vähän harvinaisemmissa merkeissä. Sain ehkä elämäni neljännen tai viidennen migreenikohtauksen, en ole ihan varma monesko se oli, en ole laskuissa mukana. Joka tapauksessa se oli tähänastisista pahin, olin totaalisesti pois pelistä viisi tuntia. Vieläkin olo on vähän hutera, mutta pystyn sentään pitämään silmiä auki ja olemaan pystyssä.

Kaikki alkoi aamiaispöydässä. Yritin lukea sanomalehteä, mutta en oikein tahtonut nähdä tekstiä. En siinä vaiheessa tajunnut mistä oli kyse, mutta aamiaisen jälkeen, kun ensimmäiset pään vasemman puolen vihlaisut saapuivat, tajusin. Ai niin tämä. Sitten pitikin jo mennä makuuhuoneen hiljaisuuteen ja pitää silmät visusti kiinni. Torkahtelin, mutta aina välillä heräsin huonoon oloon ja päänsärkyyn. Vatsa tuntui pyörivän ympyrää, mutta onneksi minun migreeniin ei kuulu oksentaminen. Vaikka välillä toivoin että kuuluisi, se olisi voinut helpottaa kuvottavaa oloa.

Kun viimeisen kerran torkahdin, näin unta jossa olin menossa kolmen nunnan pitämään yhteismeditaatioon. He kysyivät minulta, kuulenko jumalan äänen. Vastasin myöntävästi. Kyllä, minä kuulen sen ihan kaikkialla. Samassa unessa sain sähköpostiviestin, jossa kerrottiin että EU on johonkin turvallisuusjuttuihin vedoten kieltänyt aamusadhanoiden pitämisen. Olin pöyristynyt ja samalla aika huvittunut siitä, että EU pitää kundaliinijoogien aamuharjoitusta niin vaarallisena, että päättää kieltää sen.

Toivottavasti seuraavaan migreenikohtaukseen kuluu vähintään se neljä vuotta, joka on vierähtänyt edellisestä kohtauksesta. Silloin minulta katosi vaan näkö, mutta ei tullut päänsärkyä ollenkaan. Sekin oli ihan mukava vaihtoehto päänsäryn kera tulevalle kohtaukselle, vaikka kansainvälisellä lentokentällä seikkaileminen siinä kunnossa ei päänsäryttömässäkään migreenissä ollut kivaa. Silloin kohtauksen laukaisi pitkä taksimatka, jonka aikana brittiläinen taksikuski halusi pitää auton ikkunat auki. Tällä kertaa minulla ei ole laukaisevasta tekijästä aavistustakaan. Se vaan tuli.