Unettomuutta ja taivaallista viestintää

Eilen illalla tapahtui harvinainen juttu. En saanut unta. Yleensä silmät alkavat lopsua jo ennen puoli kymmentä, kun vielä luen kirjaa, ja kun lasken kirjan käsistäni, olen saman tien umpiunessa. Mutta ei eilen. Pyörin sängyssä tunnin sen jälkeen kun olin lopettanut lukemisen. Päässä pyöri kauheasti asioita ja suunnitelmia, ja ehkä juurikin sen takia ei uni tullut. Sen tunnin pyörittyäni tartuin uudelleen kirjaan, ja luin puoleen yöhön asti. Sen jälkeen uni kyllä tuli heti.

Aamulla heräsin ihan tavanomaiseen aikaan, eli viideltä. Tein aamuharjoitukseni, ja niin kuin eilen mietin, tein ylimääräisen meditaation ihan vaan kesäpäivän tasauksen kunniaksi. Se oli taivaallisen viestinnän meditaatio, eli tämä. Ipodissa sattui olemaan mantrasta 22 minuutin versio, joten siitä löytyi helposti sopiva pituus meditaatiolle.

Yhtään ei enää väsyttänyt aamuharjoituksen jälkeen, mutta kömmin siipan viereen silti. Ja olin välittömästi unessa. Niin se minulla menee, nukahtelen tosi helposti busseihin, juniin, olohuoneen nojatuoliin. Jos on tylsää, otan torkut teatterissa tai elokuvissa, melkein missä vaan. Tällaiselle supernukkujalle on vähän kummallista sitten kun tulee se ilta, jolloin ei saa unta. Onneksi niitä ei ole montaa vuodessa.

Sanottakoon se nyt vielä, etten minä aina ole ollut tällainen joka paikkaan nukahtelija. Hyvä nukkuja olen ollut aina, mutta aiemmin nukahtaminen on vaatinut hyvän asennon, puolen tunnin houkuttelun ja kaikin puolin rauhallisen ympäristön. Joogan myötä tilanne on muuttunut ja minä simahtelen ihan mihin vaan.Yleensä.