Itsensä auttamisesta

Kaksi tarinaa. Ei mitään hajua mistä olen ne kuullut tai lukenut; todennäköisesti useammastakin paikasta eri versioina. Ensimmäisessä tarinassa on mies, joka rukoilee jumalaansa joka päivä, vuodesta toiseen. Hartaasti ja vilpittömästi hän rukoilee jumalaa antamaan hänelle arpajaisvoiton. Eräänä päivänä jumala tulee maan päälle, miehen luo, ja kysyy voisiko mies kerrankin ostaa arpalipun.

Toisessa tarinassa seutua on kohdannut paha tulva. Eräs mies on paennut tulvaa talonsa katolle. Ohi ajelehtii ihmisiä puunrunkojen varassa, ja he tarjoavat miehelle paikkaa puunrungollaan, mutta mies pysyy katollaan, sillä hän on varma että jumala tulee pelastamaan hänet. Hänen naapurinsa saapuvat hänen luo veneellä, ja tarjoutuvat kuljettamaan miehen pois. Mies kieltäytyy avusta, ja sanoo että jumala tulee pelastamaan hänet. Miehen yllä pörisee helikopteri, josta lasketaan köysi miehen pelastamista varten. Mies kuitenkin pysyy edelleen katollaan, varmana siitä, että jumala tulee pelastamaan hänet. Lopulta mies kuolee tulvan keskelle. Kun mies tämän jälkeen tapaa jumalansa, kysyy mies tältä: ”Minä uskoin ja luotin sinuun, miksi et tullut pelastamaan minua?” Jumala vastaa: ”Minä lähetin kelluvia puunrunkoja, minä lähetin veneen ja minä lähetin helikopterin, mitä muuta minun olisi vielä pitänyt tehdä?”

Tarinoiden opetus? No tietenkin se, että apua voi pyytää ja rukoilla milloin vaan, mutta kannattaa silti tehdä kaikki tarvittava itsensä auttamiseksi. Iso osa universumin ihmeistä kun ilmestyy meille ihan arkisten asioiden ja kanssaihmisen muodossa.