Kesälomamatka 2014

Niin vain tuli aika lähteä jo ajat sitten suunnitellulle ja varatulle matkalle itäiseen Suomeen. Kaikki alkoi sunnuntaina niin, että hankkiuduimme polkupyörinemme VR:n palveluja hyödyntäen Mikkeliin.

Maanantai 21.7. Mikkeli–Savitaipale 83 km

Vähän hirvitti etukäteen, sillä 80 kilometrin polkeminen ei ole minulle mikään kaakunpala. Toisaalta, olen polkenut pidempiäkin matkoja, joten tiesin tästäkin selviäväni. Joten ei muuta kuin matkaan. Päivä oli lämmin, pyöräilyyn ehkä turhankin paahteinen, ja maasto mäkistä. Koko päiväetapin kruunasi noin 10 kilometrin hiekkatieosuus. Pyrimme välttämään isoja teitä, joilla kulkee paljon rekkoja, ja siksi valitsimme sivutien. Hiekkatieosuus vaan oli tosi, tosi raskas, ja näin jälkeenpäin ajatellen päätie olisi voinut olla parempi vaihtoehto. Ainakin se olisi voinut olla nopeampi.

Aloin olla jo melko väsynyt, kun hiekkatie alkoi, ja siksi mieliala ei enää ollut erityisen korkealla. Tie mukaili maaston muotoja niin, että jokaista jyrkkää alamäkeä seurasi jyrkkä ylämäki. Tasaista ei ollut. Etenimme niin, että laskimme alamäen kieli keskellä suuta. Ja alamäen jälkeen talutimme ylämäen, sillä minä en olisi niitä ylös päässyt, tai jos olisinkin, olisi ylös ajaminen ollut tosi paljon raskaampaa kuin taluttaminen. Eli alamäki ajaen, ylämäki kävellen, alamäki ajaen, ja niin edelleen. Sitä 10 kilometriä. Aurinko porotti, ja suuret paarmat kiersivät ympärillämme. Jos totta puhutaan, meinasi minulta loppua usko siihen, että koskaan pääsemme perille. Mutta niin vain pääsimme.

Savitaipaleella meillä oli varattuna huone Olkkolan hovista. Suihkun jälkeen alkoi taas elämä voittaa, ja ilta Piilipuun terassilla hyvän ruuan ja Olkkolan hovissa tapaamamme pyöräilijäpariskunnan kanssa oli kertakaikkisen mukava.

Tiistai 22.7. Savitaipale–Lappeenranta 45 km

Valitsimme reitin, joka kulki Taipalsaaren kautta, ja se olikin tosi mukava etappi. Tasaista! Ei pahoja mäkiä! Mieleen alkoi taas muistua, mikä pyöräilyssä on niin kivaa. Kaunis suomalainen kesämaisema, jonka keskellä pyörä rullaa eteenpäin kuin omia aikojaan. Hiljaista, vain silloin tällöin joku muukin tiellä kulkija.

Takareisissä tuntui vielä edellisen päivän ylämäet, mutta päivämatka oli sen verran lyhyt, että se kävi hyvästä verryttelystä. Lappeenranta oli mäkinen kaupunki täynnä kesäihmisiä ja auringonpaistetta.

Keskiviikko 23.7. Lappeenranta–Imatra 42 km

Lojuimme aamiaisen jälkeen huoneessamme, jotta emme olisi liian aikaisin Imatralla. Itse asiassa meillä kävi joka paikassa hyvä tuuri, ja saimme huoneen heti, vaikka olimme vähän liian aikaisin majapaikoissamme.

Imatraa kohti suhteellisen tasainen maasto jatkui, ja ympärillämme pörräsi kauniita sudenkorentoja. Ihanaa, ihanaa! Perillä meitä odotti todellinen helmi, Imatran Valtionhotelli. Harvoin ihminen pääsee asustelemaan niin kauniissa jugendlinnassa, ja vielä kaksi yötä.

Torstai 24.7. Imatra–Ruokolahti–Imatra 42 km

Viimeisenä pyöräilypäivänä saatoimme jättää pyörien sivulaukut ja omaisuutemme hotelliin, ja ajella kevyellä kuormalla. Reitti vei Vuoksen vartta Ruokolahdelle, ja sieltä vähän eri tietä takaisin Imatralle. Vuoksi oli kaunis. Vuoksenniska viehättävä pieni kylä, joka vaikutti ihan elinvoimaiselta, toisin kuin lukemattomat muut kylät joihin pyöräillessä törmää. Syy on ilmeisesti Stora Ensin Kaukopään tehtaan. Ajoimme sen ohi, ja voi hyvä tavaton miten surrealistiselta valtava tehdaskompleksi keskellä kauneinta järvimaisemaa näytti. Ihan niin kuin jokin järjettömän kokoinen avaruusalus olisi laskeutunut järven rantaan.

Imatralle palaillessamme tajusin, kuinka idässä olimme. Tien vieressä oli kyltti, joka kertoi, että Imatran rajanylityspaikkaan on matkaa 9 kilometriä, ja Svetogorskiin 10 kilometriä. Huh!

Perjantaina antauduimme jälleen VR:n kuljetettavaksi, ja palasimme kotiin. Kaikin puolin onnistunut ja kiva matka, ja kasvisruokaa löytyi helposti joka paikasta.