Rab Ne Bana Di Jodi

Olemme kesän aikana siipan kanssa katselleet muutaman bollywood-elokuvan Netflixin kautta. Suomen Netflixissä ei ole yhtään bollywood-leffaa, mutta kun vaihtaa USA:n Netflixin puolelle, jo alkaa löytyä. Tekstit ovat sitten tietenkin englantia, mutta onneksi se ei haittaa.

Monet bollywood-leffat ovat sen verran pitkiä, että olemme katselleet ne kahdessa osassa, siis kahtena iltana. Monesti niissä on myös väliaika, joka on hyvä kohta lopettaa ekana iltana.

Eilen saimme päätökseen elokuvan nimeltä Rab Ne Bana Di Jodi. Tykkäsin siitä tosi paljon. Tarina sijoittui tietenkin Intiaan, tarkemmin sanottuna Amritsarin kaupunkiin, jossa sijaitsee sikhien kultainen temppeli. 

Amritsarin kultainen temppeli

Temppeliä olikin kuvattu paljon ja moneen otteeseen elokuvaa varten. Myös elokuvan henkilöt olivat sikhejä, ja yksi kundaliinijoogasta tuttu mantra soi taustamusiikkina. Tanssikohtaukset eivät olleet tämän elokuvan vahvuus – parempiakin on nähty, mutta vahvuuksia oli sitten ihan muita. Enkä nyt tarkoita miespääosan esittäjän Shah Rukh Khanin naamanvääntelyä.

Elokuvassa oli tietenkin kyse rakkaudesta. Naispäähenkilön dilemma kiteytyy hyvin kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin tuttuakin tutumpaan lausahdukseen ”If you don’t see God in all, you don’t see God at all”, eli käännettynä jotakuinkin niin, että jos et näe Jumalaa kaikissa, et näe Jumalaa ollenkaan. Enempää en juonesta kerro, hankkikaa käsiinne jos kiinnostaa.

Bollywood-leffoissa – ainakin niissä, joita minä olen tähän mennessä nähnyt – on se hyvä puoli, että ne päättyvät onnellisesti. Surullisia loppuja minä nimittäin en oikein tahdo kestää. Vieläkin kiehahtaa, jos mietin vaikka Breaking the Waves –leffan loppua, se oli niin käsittämättömän väärä kuin vain loppu voi väärä olla. Jonkinlainen varoitustarra onnettomista lopuista ei olisi ollenkaan huono idea, jos kerran seksistä, jännityksestä ja väkivallastakin varoitetaan. Tosin se tarra ei olisi niinkään nuorisoa varten, vaan tällaisia keski-ikäisiä täti-ihmisiä varten, jotka eivät kestä tarinoita, jotka päättyvät onnettomasti. Ehkä niitä on tosielämässä jo niin paljon, ettei niitä tarvitsisi enää viihteeseen lykätä.