Kehon liikuttelua

Perjantaina olin taas saanut yhden hakemuksen valmiiksi, ja mietin mitä sitten tekisin. Palkitsisinko itseni jugurttipäällysteisillä cashewpähkinöillä, vai asettuisinko sohvalle lukemaan romaania. Niin kyllä meinasin tuolilta tippua kun tajusin mitä haluaisin eniten tehdä. Lähteä lenkille. Ilman polkupyörää. Voi hyvät hyssykät, mistä ihmeestä sellainen ajatus päähän tupsahti. Mutta kyllä, keho oli sitä mieltä, että ei kun lenkille vaan.

Niin sitten lähdin. En muista minä vuonna olisin ollut lenkillä edellisen kerran, mutta se ei tosiaankaan ollut viime vuonna, eikä sitä edellisenä, siitä olen varma. Ja nyt on siis kyse sellaisesta lenkistä, jossa tarkoituksena on ottaa myös muutama juoksuaskel. Tai hölköttely, en minun menoani taida voida juoksuksi kutsua.

Johonkin maailman aikaan yritin aloittaa hölkkäpainotteisen lenkkeilyn, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Ei minun lajini, totesin. En koskaan jaksanut hölkätä kuin pari kilometriä kerrallaan, sitten alkoi sattua jalkoihin liikaa tai keuhkoon pistää ikävästi. Lisäksi tuntui, ettei minkäänlaista edistymistä tapahtunut koskaan. Matka, jonka jaksoin ja pystyin hölköttelemään, ei koskaan kasvanut. Ei sitten millään.

Mutta perjantaina vetäisin lenkkarit kaapin pohjalta jalkaani, ja lähdin hölkälle niin hitaasti kuin pystyin. Olisin kävellen päässyt helposti itse itseni ohi, jos olisin voinut jakaantua kahdeksi. Ja niin vaan pistin tossua toisen eteen koko lähimmän järven ympäri kiertävän lenkin, jolla on pituutta reilu 5 kilometriä. Ihan käsittämätöntä. Mihinkään ei sattunut, pistänyt tai mitenkään koskenut, ja lenkin jälkeen oli vaan hyvä, joskin hikinen olo.

Jaloissa tai muuallakaan kehossa ei tuntunut lenkin jälkivaikutukset lauantaiaamunakaan. Tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin lantin seudun lihakset tuntuivat vähän tukkoisilta, mutta ei mitään muuta. Sadhanassa tehtiin nabhi-kriya, joka kohdistui voimakkaasti vatsakeskuksen alueelle, ja jonka tekeminen rassaa vatsalihaksia ihan mukavasti. Ja taas sama ilmiö: jaksoin kriyan ihan ilman ylimääräisiä taukoja tai hammasten kiristelyjä. Keho vaan nautti, kun sai tehdä, toimia ja käyttää lihaksia.

Nabhi-kriyasta en selvinnyt ilman jälkituntemuksia, vaan nyt sunnuntaina tuntuu rintakehän alaosan lihaksissa, kylkiluiden kohdalla, että eilen on jotakin kummaa tullut tehtyä. Mutta se on hyvä tunne, ja hyvältä tuntuu huomata myös se, että vatsalihaksista on jotakin jäljellä, vaikka en ole niitä viime aikoina juuri aktivoinutkaan.

Tänään viikonlopun liikunnat viimeistelee pyörälenkki tänään, kunhan ilma tästä vielä vähän lämpiää. Kertakaikkisen hienoa, että hyviä pyöräilykelejä riittää näin pitkälle syyskuuhun. Sitten kun pyöräily alkaa hiipua, pitää harkita vielä toista hölkkälenkkiä tänä vuonna. Ensimmäinen lenkki oli niin hyvä kokemus, että se kannustaa lähtemään toisenkin kerran.