Opekoulutus

Alkaa Turussa toukokuun alussa, tai sen jälkeen. Menkää ihmeessä, jos kiinnostaa.

Mankeli

Tämä nykyinen työtehtävä on kyllä aikamoinen. Minut pistetään lujille monellakin eri tavalla. Näin loppua kohti alkaa aikapaineet olla melkoiset. Minä olisin rytmittänyt ja aikatauluttanut koko jutun vähän toisin, mutta minäpä en ollut se, joka aikatauluista päätti. Ja oikeastaan juuri se asia, siis muiden pillin mukaan tanssiminen on se, mikä ottaa ehkä kaikkein kovimmille. Varsinkin silloin, kun tiedän ja näen, että nyt mennään metsään. Minä olen se, joka homman nostaa metsästä takaisin tielle, mutta muut pitävät itsellään oikeuden pöläyttää homman pöpelikköön aina kun huvittaa. Niin se nyt sitten vaan on.

Stressikäyrä alkaa siis kohota kummasti. Maaliskuu vielä, ja sitten homma pitäisi olla pois minun käsistäni. Ja sitten onkin jo kevät!

Oletko rento ja onnellinen?

Aina toisinaan saan Enkelimaan viestejä sähköpostiini. Viimeisimmässä viestissä oli ajatus tai havainto siitä, että juuri tänä aikana jota parhaillaan elämme, henkinen kasvu on kutakuinkin sama asia kuin onnellisuus. Ensimmäisenä tulee mieleen, että eihän se voi niin helppoa olla. Mutta kun asiaa ajattelee toisen ja vielä kolmannenkin kerran, tuntuu se ihan järkevältä. Eikä onnellisuus ole välttämättä mikään helppo asia, jos sen ottaa asiakseen joka päivä.

Olla onnellinen koko ajan on yhtä simppeli ja samalla vaikea juttu kuin joogan pyrkimys olla rento niin, että energiat virtaavat esteettä. Siihen jooga pitkälti tähtää, rentouden tilaan. Ja sitä joka ikisellä joogatunnilla harjoitellaan.

Samalla tavalla kuin joogaharjoitus auttaa rentouden löytämisessä, myös onnellisuuteen voi saada apua ulkoapäin, jos onni ei vielä koko ajan löydy omasta itsestä, sisältä. Olen välillä hiljaa mielessäni miettinyt mikä merkitys jatkuvalla bollywood-elokuvien katselemisella minulle oikein on. Että onko se yksi eskapismin, todellisuuden pakenemisen muoto. Onko elämäni niin kurjaa ja väritöntä, että uppoudun elokuvien maailmaan. Jotenkin nämä vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole tuntuneet todelta. Ja nyt, Enkelimaan viestin myötä hoksasin, että kyse on onnellisuudesta. Ne elokuvat tekevät minut onnelliseksi, etenkin silloin kun onni on muuten vähän hukassa.

Eikä onnellisuuden löytämiseen tai muistamiseen tarvita edes koko elokuvaa. Katsokaa vaikka tämä lyhyt biisi, ja kuinka Akshay Kumar siinä aurinkolasit riisuttuaan hymyilee niin, että koko maailma valaistuu.

Tähän on tultu – tanssitunnilla käyty

Tekisi mieli liioitella ja väittää, että nyt olen kokenut kaiken. Ihan vaan sillä perusteella, että ylitin itseni pahemmin kompastumatta, ja menin bollywood-tanssitunnille.

Siihen aikaan kun minä kävin peruskoulun ala-astetta, oli tiputanssi kuuminta hottia. Meillä oli sijainen, joka keksi, että musiikintunnilla opetellaan se tanssi. Muut opettelivatkin, mutta minut ope pisti käytävään, kun en suostunut joraamaan. Aika tavalla samalla periaatteella olen elänyt tähän asti. Poikkeuksen ovat tehneet joogatunnit, joilla olen tanssinut bhangraa tai mitä tahansa muutakin. Joogatunnilla kun tanssiminen ei ole niinkään tanssimista kuin itsensä ilmaisemista kehon liikkein musiikin tahtiin. Vähän sama juttu kuin mantrojen kanssa: mantraaminen ei ole laulamista vaan mantraamista.

Bollywood-tanssin kokeileminen ei suinkaan ollut minun ideani. Sitä ehdotti työkaveri, jolle lainasin pari teemaan liittyvää elokuvaa. Hän halusi kokeilla bollywood-tanssia itse, ja minä lupasin lähteä hänen mukaansa. Vaan kuinka kävikään. Kollega sairastui, eikä päässyt osallistumaan. Minä sain kuitenkin mukaani kundaliinijoogaihmisen, joka käy bolly-tanssitunneilla säännöllisesti ja usein.

Tunnin piti olla helppo ja rauhallinen, oikein sopiva vasta-alkajalle. Ehkä se olikin, ehkä minä vaan olen tositosi hidas, kun en meinannut pysyä jutussa mukana ollenkaan. Ja varmasti arvaatte, mitä tapahtui ihmiselle, joka ei erota vasenta ja oikeaa toisistaan. Lisähaastetta tuntui tuovan peili, joka sekoitti viimeisenkin käsitykseni siitä, mikä käsi ja mikä jalka on oikea tai vasen. Lopulta yritin vaan katsoa mitä muut tekevät, ja tehdä saman perässä. Koskaan en tajunnut esimerkiksi käännöksiä; millä jalalla ja mihin suuntaan. Jos käännös piti tehdä ulkokautta, niin mistä sen voi tietää, että mikä on ulkokautta ja mikä sisäkautta? Monta kertaa meinasin räjähtää nauruun, kun huomasin peilin kautta että teen suurin piirtein samoja asioita kuin muut, mutta heidän peilikuvanaan.

Jossain vaiheessa aloin väsyä. En enää muistanut ollenkaan, mitä piti tehdä minkäkin liikkeen jälkeen, päässä löi vain tyhjää. Liikkeet sinänsä olivat ihan mukavia, ei niissä mitään vikaa ollut. Siis hitaasti tehtyinä, mutta kun otettiin musiikki mukaan, tipahdin aina kyydistä tietyissä kohdissa. Koko tunti vaati niin paljon pinnistelyä ja ponnistelua, että olin loppuillan aivan poikki. Rättiväsynyt. Enkä nyt tarkoita sellaista fyysisestä tekemisestä tulevaa väsymystä, vaan pikemminkin pitkää aivojumppaa.

Olisihan se hieno osata tanssia, tehdä se juttu niin kuin tunnin opettaja oli sen tarkoittanut tehtäväksi. Voin joskus kokeilla uudestaankin, ei siinä mitään. Mutta luulen, että en montaa kertaa jaksa kokeilla, jos en aika nopsaan ala oppia jotakin. Bollywood-tanssin pitäisi olla kivaa ja hauskaa, ja jos ei sitä hauskuutta ala löytyä muualta kuin omasta törmäilystä, lienee syytä vaihtaa lajia.

Love is in the air

Kävelin kotia kohti, kun hangella, parin metrin päässä jaloistani räpisteli lintu. Tarkemmin katsottuna lintuja oli kaksi, sinitiaisia. Siinä ne räpistelivät, ja ensimmäinen ajatus oli, että ne tappelevat, ovat toistensa kimpussa. Mutta olisiko kyse kuitenkin ollut jostain muusta, olisiko linnuilla ollut kevättä rinnassa? Mistä sen voi tietää? Tilanne oli ohi parissa silmänräpäyksessä ja minä jatkoin matkaani.

Enkeleiden kuiskuttelua

Luen parhaillaan irlantilaisen Lorna Byrnen kirjaa Angels in My Hair. Byrne kertoo siinä elämästään, johon on aina kuuluneet enkelit. Lapsena häntä pidettiin koulussa jälkeenjääneenä, koska hän eli vähän eri maailmoissa kuin muut. Maailmoissa, joissa hän seurustelee enkeleiden kanssa. Enkeleiden seura on ollut hänelle jokapäiväistä ja luontevaa ihan pienestä lapsesta asti.

 

 Byrne kuvaa viehättävällä tavalla monia tilanteita, joissa enkelit kuiskivat jonkun henkilön korvaan. Joskus kuiske kuullaan, mutta usein ei. Enkelit voisivat auttaa, mutta jos niiltä sulkee korvansa, ei apu mene perille. Minusta mielikuva enkelistä korvan vieressä on aivan ihana.

Olen jo jonkin aikaa tehnyt aamuisin meditaatiota nimeltä Meditation for Prosperity 1, jolle löytyy vähän hämäävästi muitakin nimiä. Tänään tein sen pidempänä kuin muina aamuina, eli 11 minuutin mittaisena. Se on todella hieno meditaatio, ja olen aiemmin ohjannut sitä tunneillakin melko usein. Kerran, aika pian sen jälkeen kun olin aloittanut joogan ohjaamisen, teetin meditaation ja meditoin mukana. Kävi niin, että ihan huomaamattani livahdin sellaiseen meditatiiviseen tilaan, josta palaaminen kesti hetken aikaa. Piti päättää tunti, ja pyörittelin ipodia kädessäni, mutta Aurinkolaulun etsimisestä ei meinannut tulla yhtään mitään. Vaati todellista pinnistystä että sain mieleeni mitä olin etsimässä ja miten sen saattoi löytää.

Tänä aamuna kävi vähän samalla tavalla. Tein meditaation, ja päätin harjoitukseni. Kävin vielä yläkerrassa vessassa. Me asumme enimmäkseen alakerrassa, ja yläkerrassa lähinnä joogaan ja pesen sekä kuivatan pyykit yläkerran vessassa. Muuta aktiivista ja säännöllistä toimintaa siellä ei oikein ole. Kävin siis vessassa, ja mieleeni juolahti, että siirränpä vessassa jo pitkään pesun jälkeen roikkuneen paidan huoneeseen, jossa olin juuri tehnyt joogaharjoitukseni. Oikein pelästyin, kun avasin huoneen oven. Olin jättänyt kynttilän palamaan kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin kuvan viereen. En käsitä miten niin oli päässyt käymään – tai oikeastaan käsitän, se meditaatio vei minut taas mennessään niin, että skippasin jokapäiväiset loppurutiinini.

Puhalsin kynttilän sammuksiin ja kiitin suojelusenkeliäni. Kiitin ja siunasin häntä. Se taisi olla juuri hän, joka kuiskutteli korvaani, että nyt olisi juuri hyvä aamu paidan siirtämiselle. Kiitin myös itseäni siitä, että pidin korvat auki enkelin kuiskeelle.