Puhekeikkaa

Mä olen ihan poikki! Piti olla sellainen työpäivä, että lähden kymmenen junalla toiseen kaupunkiin tilaisuuteen, jossa pidän oman puheenvuoroni, ja tulen takaisin. Ja sellainen se periaatteessa olikin. Vähän mutkia matkaan aiheutti se, että kymmenen juna ajeli asemalta vain muutaman kilometrin, ja hajosi. Aikamme odoteltuamme juna peruutti takaisin asemalle, ja me matkustajat siirryimme aikataulun mukaan seuraavaksi lähtevään junaan. Joka siis lähti yhdeltätoista.

Olin varautunut myöhästymiseen. Kymmenen junalla minulle piti jäädä tunti ylimääräistä aikaa toisessa päässä. No nyt ei sitten jäänyt. Myöhästyin tilaisuudesta komeasti – soitin kyllä järjestäjälle ja ilmoitin asiasta. Onneksi en ollut ensimmäinen puhuja, vaan minut oli alun perinkin laitettu viimeiseksi.

Yleisö oli melko pieni, noin 30 henkeä, ja aihe tuttu. Olen siitä puhunut useita kertoja ennenkin. Niinpä nyt lähestytään jo sitä päivää, kun minua ei jännitä etukäteen tai aluksi ollenkaan. Vai jokohan se päivä oli tänään. Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että voin mennä näin rentona puhumaan noin asiantuntevalle yleisölle. Mutta kun tietää että tuntee asiansa, niin mikäs siinä.