Universumin kirjastossa

Universumi järjestelee asioita ja vastailee pyyntöihin toisten ihmisten välityksellä. Välillä ne ihmiset ovat tuttuja, välillä tuiki tuntemattomia. Tuntemattomien kautta järjestellyt asiat tuntuvat monesti paljon ihmeellisemmiltä ja hämmästyttävämmiltä kuin tuttujen, vaikka loppujen lopuksi kyse on ihan samasta asiasta. Universumin järjestelyt tuntuvat myös erityisiltä silloin, kun toimitusaika on tosi lyhyt. Voi melkein sanoa, että mitä lyhyempi toimitusaika, sitä varmemmin loksahtaa suu auki hämmästyksestä. Pitkän toimitusajan jälkeen ei tunnu samalta, kun on ehtinyt jo hermostua ja kyllästyä odottamaan ja unohtaa mitään koskaan toivoneensa.

Viime aikoina universumi on järjestellyt käsiini kirjoja. Ensimmäinen tuli, niin kuin muutama postaus aiemmin kirjoitin, luettavakseni kanssajoogaajan suosiollisella avustuksella. Hän tiesi paremmin kuin minä, että minun pitäisi lukea Satu Rommin uusin kirja Monsuunimantroja – kirja, jota aiemmin jo täälläkin ruodin. No eipä mitään, viime viikolla olin menossa ohjaamaan joogaa, ja joogapaikalla huomasin yksinäisen kirjan. Se oli Satu Rommin Kahvia ja Guruja eli kolme vuotta Intiassa (Basam Books 2009), Rommin ensimmäinen teos. Joku ihana ihminen oli vapauttanut kirjan minun kulkureitilleni, joten nappasin sen mukaan. Se oli siis bookcrossing-kirja.

Luin kirjan. Se oli minusta paljon parempi kuin Monsuunimantrat, eikä ärsyttänyt ollenkaan niin monessa kohdassa. Itse asiassa aika harvoin. Yksi pahimmista oli kenties tämä:

Olin löytänyt astangajoogan vuosia aiemmin sillä tyypillisellä tavalla, jolla naiset päätyvät henkisiin harrastuksiin: ihastuin joogaavaan mieheen ja seurasin häntä tunnille. Miehen suhteen asia ei kehittynyt kovinkaan pitkälle, mutta astangajoogasta tuli sitä suurempi rakkauden ja intohimon kohde. (s. 10–11)

Naiset siis päätyvät henkisiin harrastuksiin miesten perässä. Mutta ovatko miehet sitten jo jotenkin valmiiksi henkisyyden harrastajia? Niin voisi päätellä Rommin kommentista. Tosin omassa tuttavapiirissä on runsain mitoin niitä miehiä, jotka ovat päätyneet joogan pariin seuraamalla joogaa harjoittavaa naista. Eli eiköhän homma toimi ihan molempiin suuntiin, vaikka Rommi antaa ymmärtää toisin.

Pienoinen yllätys oli se, kuinka paljon samaa asiaa näissä kahdessa lukemassani Rommin kirjassa on. Tosi paljon toistoa. Se ei varmaankaan häiritse, jos kirjat lukee useamman vuoden välein, mutta näin peräjälkeen luettuna asia alkoi vähän häiritä. Ja samalla harmittaa se Monsuunimantrat vielä entistä enemmän: miksei Rommi ole voinut kirjoittaa sitä samantyyppisellä otteella, kuin Kahvia ja guruja. Miksi Rommi on kirjoittanut sen niin tympeän kriittisellä tavalla, ja asemoinut itsensä niin kummallisella tavalla suhteessa omaan kritiikkiinsä?

Rommin kirja lähti eteenpäin, toivottavasti siitä on iloa vielä monille.

Universumille vielä pikku vinkiksi, vaikka olen tämän jo sanonutkin eräässä (suljetussa) blogissa: haluaisin lukea myös Mikael Bergstrandin kirjan Sumua Darjeelingissä – ja teetä. Tosin bloggaaja oli sitä mieltä, että kannattaa kävellä kirjastoon ja lainata se. Kuulostaa vähän turhan tavanomaiselta ja tylsältä tavalta saada kirja luettavaksi. Mitäköhän universumi tuumaa, jos odottelen jotain tyylikkäämpää? Vähän epäilen, että voi tulla pitkä odotus.