Silmät kiinni

Minä en tahdo enää oikein muistaa, millaista oli aloittaa kundaliinijooga. Oliko minullakin silloin vaikeuksia pitää silmiä kiinni harjoitusten aikana. Vilkuilinko minäkin ympärilleni tämän tästä nähdäkseni mitä muut tekevät. Voi olla, paha mennä sanomaan. Mutta sen kuvittelen muistavani, että loppurentoutumisen ajan pidin silmäni ihan luontevasti kiinni, enkä tuijotellut kattoon.

Sittemmin omasta sisäisestä maailmastani on tullut juuri se paikka, josta käsin haluan joogaharjoitukseni tehdä. Sinne on helppo solahtaa, se on tuttu ja kotoisa paikka, jota ei tarvitse etsiä. Pikemminkin niin, että sieltä ei haluaisi tulla pois. En haluaisi avata silmiä ja palata tähän todellisuuteen.

Joogaa ohjatessa on helppo huomata ne, joille oma sisäinen maailma ei vielä ole tuttu paikka. Ne, joille silmien sulkeminen on vaikeaa ja jotka haluavat mielummin katsella ympärilleen. Välillä tekisi mieli oikein vähän patistaa heitä, että nyt vaan ne silmät kiinni, ei täällä ole mitään nähtävää. Olen jättänyt patistukset väliin, ja tyytynyt muistuttelemaan, että silmät voi sulkea ja katseen kohdistaa kulmakarvojen väliin, jos se tuntuu itselle sopivalta.