Tera Naamin kanssa

Voi kuulkaa, kyllä! Usein jooga on jotenkin tavallista puurtamista, josta tulee hyvä olo ja jota tekee ihan mielellään. Ja sitten joskus tulee ihan käsittämättömän hienoja hetkiä ja kokemuksia, jotka muistuttavat mistä tässä pohjimmillaan on kyse. Juuri sellainen viikonloppu minulla on ollut.

Kaiken arkisen touhun keskellä oli vähän vaikea orientoitua etukäteen. Ostin kyllä lipun Tera Naamin lauantaiseen Sacred Chant -konserttiin, mutta workshoppeihin osallistumista emmin, enkä hankkinut lippua kumpaankaan. No, universumi järjesteli vähän asioita. Sain viestin GTK:lta, jolla oli lippu ensimmäiseen workshoppiin. Hän ei pääse paikalle, olisinko kiinnostunut menemään hänen sijastaan. Eihän tuohon voi vastata kuin yhdellä tavalla. Totta kai menen, kiitos GTK, sinä siunattu ihminen! Jos voin joskus olla avuksi missä tahansa asiassa, just let me know.

Lauantaina siis ensin kahden tunnin workshop, pieni tauko ja sen jälkeen kahden tunnin konsertti. Dharam Kaur ohjasi workshopin harjoituksen. Pidin tosi paljon hänen tyylistään ja monista asioista, jotka hän sanoi. Esimerkiksi siitä, että kundaliinijoogassa harjoituksista luopuminen ei oikeastaan ole vaihtoehto. Harjoitusta voi tehdä vähän, tai sitten vielä vähemmän, mutta luopuminen – ei hyvä. Tulkitsen sen niin, että harjoituksen tekemisen energioissa voi olla ja kannattaa olla mukana jokaisen, riippumatta siitä, onko harjoitus mahdollinen omalle keholle, tai missä määrin se on mahdollinen. Vieressä olikin sitten ihminen, joka puski harjoituksia läpi hurjalla voimalla. Ei sekään ole minusta vaihtoehto, mutta ehkä joidenkin ihmisten on ensin puskettava, ennen kuin he löytävät helpon ja kevyen tavan tehdä voimakkaita harjoituksia.

Ja voimakkaita harjoitukset todella olivat. Aika nopeasti kävi selväksi, että nyt liikutellaan energioita oikein urakalla. ”We are creating something”, niin kuin Dharam sen ilmaisi. Lämpöaallot alkoivat juosta pitkin selkää, ja hiki. Vesipullo tyhjeni ihan hetkessä, ja vielä monta kertaa illan aikana, vaikka vessassa ei tarvinnut käydä. Oletan, että tuollainen jano on yksi puhdistumisoire, hyvinkin tuttu muun muassa valkoisen tantran meditaatioista. Se on jano, jota ei oikein voi sammuttaa juomalla, mutta juoda täytyy. Ja vesi tosiaankin katoaa jonnekin, se ei tule toisesta päästä ulos, eikä sitä kaikkea kyllä ehdi millään hikoillakaan, vaikka hiki onkin.

Sama olo, vaikka vähän kevyemmässä muodossa jatkui illan konsertissa. Joka oli kyllä ihana. Nyt meinaa kaikki ylisanat loppua kesken, ei pysty kuvaamaan kokemusta. Se oli jotakin hyvin, hyvin herkkää ja kaunista, ja samalla tosi voimakasta. Mutta ennen kaikkea kaunista. Se oli yhdessä mantraamista, taivaallista viestintääkin välillä, eri instrumentteja ja gongi, tanssimista ja lopuksi unilaulu. Eikä kukaan olisi halunnut lähteä kotiin.

Erityisesti mieleen jäi oma kokemus mantrasta Har Har Wahe Guru. Se on voimakas mantra, ja etenkin Har tulee ihan suoraan napakeskuksesta, sieltä, missä meidän voima ja tuli asustaa. Aika nopeasti tuli sellainen olo, että minä olen leijonaprinsessa eikä minua voi estää yhtään mikään paitsi omat pelkoni ja itseni vähättely. Huh! Dharam ja me muut toistimme mantraa rytmikkäästi, ja Hansujot mantrasi väleihin omat kuvionsa. Välillä tipahdin mantran rytmistä, koska jäin vaan kuuntelemaan kaunista äänivärähtelyä, naadin virtaa.

Kotona olin vasta nukkumaanmenoajan jälkeen. Pakkasin nopeasti repun aamua varten, ja painuin pehkuihin. Ihan suotta, sillä uni ei tullut. Siinä sitten pyörin märiksi hikoilemissani lakanoissa. Aamulla herätys oli neljältä, että ehtisin sadhanaan Tera Naamin kanssa, mutta heräsin jo kolmelta, eikä sen jälkeen ollut puhettakaan unesta. Sitä se voimakas energioiden liikuttelu teettää. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi varmaankin ollut hyvä syödä jotain ennen nukkumaanmenoa, haukata voikkari tai jotain. Kyllä minä yleensä syömättäkin nukun hyvin, ja siis ylipäätään valvon tosi harvoin. Mutta nyt olisi syöminen voinut maadottaa takaisin maan pinnalle niin, että nukkuminenkin olisi ollut helpompaa.

Ja vielä aamusadhana sitten. Japji ja kriya hoidettiin paikallisin voimin, mutta mantroihin toi apua Hansujot. Hän soitti välillä harmoonia, välillä akustista kitaraa, ja totta kai mantrasi. Jossain mantrassa taisi olla mukana monochord, ja useimmissa viulu. Muita instrumentteja ei olisikaan tarvittu, siinä oli ihan yllin kyllin, siis innokkaiden mantraajien lisäksi. Voi hyvät hyssykät miten upeaa, loppui ihan liian nopeasti. Jossain kohtaa sadhanaa aloin kuunnella, että mistä tulee tämä ihana ääni. No se olin minä, tai minun kauttani se tuli, hetken aikaa, kunnes taas muuttui tavalliseksi.

Hansujot Singh ja Sach Amrit Kaur aamusadhanassa

Sadhanan jälkeen haastattelin vielä nopeasti Hansujotia, katsotaan saanko johonkin läpi jutun Tera Naamista.

Sanoinko jo, että oli ihana viikonloppu. Syömisen, päiväunien, kävelylenkin ja saunomisen jälkeen alan pikkuhiljaa palailla maan pinnalle. Huomenna olisi paras olla taas töissä skarppina, eikä jossakin maata kiertävällä radalla. Niin hauskaa kun sielläkin oli taas piipahtaa.

Tulipas pitkä raportti. Joskus näinkin.