Kehoa kuunnellen

Muistan joskus ammoisina aikoinan kirjoittaneeni tänne blogiin kuinka keho tekee mitä siltä pyytää, miten hyvä olo siitä tulee, eikä raskaskaan tekeminen tunnu juuri missään. Nyt ei voi sanoa samaa. Jostain minulle tuntemattomasta syystä keho on nyt aika raskas kumppani. Se kipeytyy ja alkaa kolottaa jo ihan tavallisesta jäsenkorjaajan tai vyöhyketerapeutin hoidosta. Ja jos aamusadhanassa tehdään suht raskas harjoitussarja, niin kuin tehtiin viime lauantaina, kestää siitä toipuminen päiviä. Tänään on jo sentään tiistai, mutta jalkojen takaosat ja vasen olkapää eivät ole vieläkään palautuneet lauantaiaamun harjoituksesta.

Pointtini tässä on se, että jos noudatan joogan periaatteita ja teen harjoituksia kehoa kuunnellen, ei tällaisessa tilanteessa varmastikaan kannata alkaa riuhtomaan. Keho ei ole vastaanottavainen raskaille harjoituksille, joten antaa niiden olla. Tai voi niitä tehdä, mutta hyvin, hyvin varovasti ja lempeästi.

Suurin ja vaikein juttu on tietysti mielen puolella. Sen hyväksyminen, että tilanne on nyt tämä, ja tilanteen edellyttämällä tavalla toimiminen. Himmaaminen, joka kohdassa, silloinkin kun innostuu. Se vaatii mieleltä sellaista hereillä olemista, johon en ole tottunut, mutta jota nyt näköjään opettelen. Samalla toivon, ettei tällainen kehon olotila kestä kovin kauaa, ja etten ainakaan jää tällaiseksi. Siinä sitä olisi totuttelemista.