Tossua toisen eteen

Eilen oli pitkään odotettu ja hartaasti suunniteltu päivä, jolloin lähdimme patikoimaan Seitsemisen kansallispuistoon. Valmistautuminen, pitää tunnustaa, jäi minulta vähän puolitiehen. Ehdin kyllä kauppaan, ja löysin kuin löysinkin hyvät, varrettomat patikointikengät. Mutta siihen se sitten jäikin. Edellisenä iltana kävelin kengät jalassa muutaman kerran olohuoneen ympäri, jolloin kanssapatikoijat saivat syyn irvailla, että olin ymmärtänyt jotakin väärin. Minun olisi siis pitänyt kävellä kengät sisään, ei sisällä. Väittivät, että niillä on jokin ero. Whatever, minä käytin vanhaa kikkaa, eli laitoin jalkaan kahdet sukat päällekkäin, ja niiden päälle tuliterät kengät.

Sää suosi siinä mielessä, että ihan koko aikaa ei satanut. Kosteaa sen sijaan oli alusta loppuun, koko 19 kilometrin matkan ajan. Maasto, polku ja maisemat olivat mukavia ja vaihtelevia. Seura hyvää, eväät riittävät ja uudet kengät mitä parhaimmat. Ei pienintäkään ongelmaa uusien kenkien kanssa koko matkan aikana, toisin kuin kanssapatikoijalla. Hän oli liikkeellä yksien sukkien taktiikalla, ja joutui kaivamaan laastarit esiin jo alkumatkasta.

Vastaan tuli myös niitä, jotka olivat liikkeellä teltan kanssa. Huh, heille minä nostan hattua. Yöpyminen teltassa keskellä kylmää, pimeää ja ennen kaikkea kosteaa metsää ei ole minun heiniäni niin kauan kuin voin valita nukkumisen omassa kuivassa sängyssä, hirsiseinien sisällä, katuvalojen loistaessa ikkunasta sisään.