Hautajaisissa

Olin vanhan ja sairaan, pitkään sairastaneen sukulaisen hautajaisissa. Tilaisuus oli pienimuotoinen, vaikka paikalle tuli niitäkin sukulaisia, joita tapaan tosi harvoin. Mutta kun suku on siltä(kin) puolelta niin kovin pieni. Virallinen osuus, jossa pappi oli seremoniamestarina, oli lyhyt ja kivuton. Muut moittivat papin puhetta, ei kuulemma ollut hyvä. Itse mietin enempi hänen ammatinvalintaansa. Että on siinäkin, hautajaisia toinen toisensa perään, tuntikausia. Meidän vuoro oli viimeisenä, ja pappi olisi tullut hautajaiskahveillekin, mutta hänen kanssaan asioinut sukulainen oli todennut, että ei tarvitse.

Voileipäkakkua, ja minulle tiskin alta kasvispiirakkaa. Vähän kankeaa jutustelua, joka kyllä lähti pikkuhiljaa sujumaan. Ja silti, kaikkien näiden vuosien jälkeen sitä soljahtaa kuin itsestään siihen samaan sosiaaliseen rooliin kuin aina ennenkin, lapsesta asti. Se on se hiljaisen rooli. Kuuntelija. Nyt se vaan ei jostain syystä häirinnyt samalla tavalla kuin joskus aiemmin. Nyt en tuntenut itseäni latistetuksi ja vaiennetuksi. Ehkä sekin on jonkinlaista edistystä.