Käytiin
eilen toisen joogaopettajan kanssa katsomassa Aki Kaurismäen uusin elokuva
Toivon tuolla puolen. Tykkäsin elokuvasta, mutta eipä se tarjoillut mitään, ei
pienintäkään yllätystä. Ei voi Kaurismäkeä moittia uudistumisesta, hän tekee
saman elokuvan uudestaan ja uudestaan.
Lyhyt se
oli kuin mikä, eikä väliaikaa, niin kuin intialaisissa elokuvissa, joita olen
tottunut katselemaan. Viime aikoina intialaisia elokuvia on näytetty sekä
meidän omassa olohuoneessa, että paikallisessa elokuvateatterissa. Kyseisen
elokuvateatterin toiminnassa tapahtui keskeinen muutos, joten en ollut ihan
varma näytetäänkö siellä elokuvaa, joka meni kyllä pääkaupunkiseudulla. Niinpä
lähdimme siipan kanssa Espooseen elokuviin. Ja voi että siellä oli väkeä!
Täällä bollywood-elokuvat eivät vaan tahdo vetää katsojia. En kylläkään ymmärrä
miksi.
Sitten
kävi vielä niin, että en päässyt yhteen paikalliseenkaan näytökseen, minkä
seurauksena elokuvien maahantuoja laittoi minulle viestin FB:ssa. Nyt tiedän
paikallisen elokuvateatterin bollywood-näytökset jo hyvissä ajoin, niin ei
pääse tapahtumaan pahoja tuplabuukkauksia. Kiitos Thakuri Films tästä asiakaspalvelusta.
Itse
asiassa jo nyt näyttää siltä, että tulossa on mitä parhain elokuvakevät. Niin
monta aivan uutta bollywood-elokuvaa tuodaan tänne meidän nähtäväksi.
Kertakaikkisen hienoa.
Olemme
katselleet jonkin verran myös Netflixin intialaisten elokuvien tarjontaa. En
tiedä kuka sinne valitsee elokuvat ja millä perusteella, mutta mielelläni
vaihtaisin hänen kanssaan muutaman sanan. Nyt Netflixistä löytyy jo ehkä kolme
kunnollista draamaelokuvaa, mutta muuten tarjonta näyttää olevan hyvin
rajallista. Siellä on dokumentteja, jotka kertovat mikä mistäkin, bollywoodin
kulissien takaisesta elämästä tai taksikuskin naimisiinmenoprosessista. Ihan
mielenkiintoisia, ei siinä mitään. Lisäksi sieltä löytyy intialaisia
taide-elokuvia, jotka muistuttavat Kaurismäen elokuvia siinä, ettei niissä
puhuta mitään, eikä niissä ole kuin pieniä pilkahduksia ilosta. Nämä kaksi
tyylilajia ovat suomalaisille katsojille varmasti entuudestaan niin tuttuja,
ettei niissä ole mitään liian uutta tai outoa. Mutta eikö nyt kuitenkin
tarjontaan voisi ottaa myös muutaman kunnon bollywood-pläjäyksen, joissa on
väriä, tanssia, laulua ja suuria tunteita. Eikö voisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti