Universumi järjestelee asioita (fb:ssa!)

Henkisellä polulla olevat ihmiset sanovat, että kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy kuvioon. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, niin se vaan menee. Mutta jostain syystä naurattaa ihan kamalasti se, että opettaja – tai itse asiassa opettajat, yksi ei näemmä riitä – ilmestyivät kuvioon facebookissa. No onhan se ihan kätevää ja miksipä ei. Kaikkihan sillä on, minäkin vihdoin ja viimein. Myös Universumi, joka järjestelee asioita ja ehkä myös jotain algoritmeja siellä. Mutta tarkkana saa olla, sillä Universumi lähetti yhtäkkiä hurjan vyöryn ystäväpyyntöjä. Onneksi suhtauduin niihin avoimesti ja raakkasin pois vain ne, jotka poseeraavat tuliaseiden kanssa, painonnostajat ja ne, jotka eivät anna itsestään mitään tietoja tai kuvaa. Vasta myöhemmin kävi ilmi, että joukossa oli kolme tärkeää ihmistä, joista ainakin kaksi haluaa auttaa minua eteenpäin omalla henkisellä polullani. Kaikesta vastustelustani, kiukuttelusta ja jumpittelusta huolimatta.

Vaikka nämä tyypit ovat lämpimiä, ihania ja pyyteettömiä ihmisiä, on kyyti välillä aika kylmää. Kun kerroin, että herään joka aamu viimeistään klo 4.30. tekemään oman harjoitukseni, paitsi lauantaiaamuisin, kun osallistun sadhanaan, oli vastaus tiukka. Herätä pitää viimeistään neljältä. Pitää meditoida mielellään 2,5 tuntia yksin, tosin kyllä vähempikin riittää. Ja vaikka minä kiukuttelen ja jumpittelen ihan riittävästi, tiedän myös, että heillä on todella, todella paljon opetettavaa minulle. Sen takia herätys on viime aikoina ollut viimeistään klo 3.30. ja joka ikiseen aamuun on sisältynyt 30–60 minuuttia meditointia yksin. Myös niihin aamuihin, jolloin osallistun sadhanaan.

Yllätys on ollut melkoinen, kun näiden aamuheräämisten ja meditoinnin myötä jo vuoden tai ehkä pikemminkin kaksi vallinnut väsymys on hälventynyt. Elämästä on tullut paljon kevyempää, eikä jatkuvaa taistelua hereillä pysymiseksi. Samalla tuntuu, että pitkä pysähtyneisyyden vaihe omalla henkisellä polulla on ottanut loikan eteenpäin. Todennäköisesti se pysähtyneisyyden tunnekin on vain harhaa, ja asioita on tapahtunut hiljaa ja hienovaraisesti, ikään kuin pinnan alla. Mutta nyt taas mennään niin, että välillä melkein hirvittää. Mutta mennään vaan.

Jotkin asiat hyväksyy ihan muitta mutkitta periaatteellisella tasolla, mutta sitten kun ne osuvat omalle kohdalle, hämmästyy. Yksi sellainen asia on ollut se, miten nämä tyypit lukevat kuvasta auraa ja persoonallisuutta ja edellisten elämien asioita ja kuka tietää mitä. Välillä myös iskee epäusko, että mitä ihmeen huijareita nämä oikein ovat, ja mitä he minusta haluavat. Mutta ei, maailmassa on vielä hyviä ihmisiä, jotka eivät huijaa vaan haluavat auttaa. Ja vähän surullista on se, että ihmisten hyvyyteen on niin vaikea uskoa, että pitää epäillä jokaista.