Tuulettajatyyppi

Monta vuotta sitten joogattiin kesähelteellä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, peltikaton alla. Salin iso ikkuna oli auki, mutta ilma ei liikahtanut mihinkään. Harjoitussarja oli varsin vauhdikas, ja muistan ihmetelleeni, miten ihminen voi hikoilla jaloistaan niin, että hikinorot juoksevat pitkin sääriä. Hikinorot selässä ja kyljissä eivät niinkään ihmetyttäneet.

Nykyisin vaikuttaa siltä, että jos joogatessa alkaa tulla vähänkään lämmin, joku avaa oven tai ikkunan, tai laittaa jonkin sähköisen vekottimen päälle. Se en ole minä, sillä minä en ole tuulettajatyyppiä, enkä tykkää vedosta yhtään. Mielummin hikoilen kuin tuuletan, sillä minusta joogassa hikoilemisessa ei ole mitään ongelmaa, päinvastoin.

Pari viikkoa sitten vierailin kundaliinijoogaopettajakoulutuken sadhanassa. Ennen sadhanan alkua kanssajoogaaja avasi salin oven ulos pakkaseen tuulettaakseen tilassa yöpyneiden hengityksen pois. Ihan ymmärrettävää, mutta ei kai pakkasella tarvitse kovin kauaa tuulettaa, eihän? Kriya oli hädin tuskin päässyt siihen asti, että oma kehoni alkoi lämmetä ja vertyä, kun joku laittoi ilmapumpun päälle. Voi hyvänen aika, olisiko se nyt ollut niin vaarallista, jos olisi tullut vähän lämmin?

Ymmärrän hyvin sen, että kun tehdään hengitysharjoituksia ja muutenkin joogassa on ihan hyvä hengitellä puhdasta ja raikasta ilmaa. Mutta ihan oikeasti, ei se happi lopu, vaikka ovet ja ikkunat eivät olisi koko ajan selällään. Ilma voi tuntua tunkkaiselta hengittää, koska siinä on reilusti hengityksen vapauttamaa hiilidioksidia, mutta happi ei todellakaan ole loppumassa.

Onko tämä nyt se syy, miksi hot jooga on nyt niin suosittua? Siellä saa keho lämmetä ja hikoillakin. Tai no, kyllä käsittääkseni astangajoogassakin saa. Mutta miksei kundaliinijoogassa?