Syvä taaksetaivutus

Kun maalaa otsalautaa räystään alta tikkailta, tulee tehtyä niin syvä taaksetaivutus, että en ikinä tekisi joogatunnilla.  Selkä ei protestoi yhtään, vaikka kyllä se väsyy tikkailla seisomiseen. Illalla sen huomaa. Eniten tuntuu polvessa, jos ei huomaa vaihtaa jalkaa, joka johtaa laskeutumista tikkailta alas.

Maalauksessa menossa nyt neljäs viikko, eikä yksikään seinä ole vielä valmis. Kohta on. Huomenna meille tulee telineet elikkäs tellingit, niin kuin meilläpäin sanotaan. Sitten alkaa tapahtua.

Viikonloppu täynnä toimintaa

Olipas vauhdikas viikonloppu, ja lomaa talon maalaamisesta. Maalaaminen nimittäin jatkuu jo neljättä viikkoa, eikä loppua näy. Tai kyllä se loppuu aikanaan, mutta vielä ei ole yksikään seinä valmis.

Lauantaiaamu alkoi sadhanalla, niin kuin se yleensäkin alkaa. Sen jälkeen olikin jo vähän kiire alkaa hankkiutumaan kohti Helsinkiä, jossa oli Suomen Kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaaminen. Aivan ihana tapaaminen siitä tulikin; oli ilo tavata uusia ihmisiä ja nähdä vanhoja tuttuja. Meitä ei ollut paikalla sankoin joukoin, mutta kuitenkin juuri sopiva porukka. Meditoimme alkuun, esittäydyimme ja rupattelimme hetken. Sitten olikin jo kaksi tuntia mennyt, ja aika siirtyä Kundaliinijoogakoulu Helsingin tiloista läheiseen nepalilaiseen ravintolaan, jossa yhdistys tarjosi myöhäisen lounaan.

Jäsentapaaminen oli pitkälti minun järjestämäni, eli huolehdin monista käytännön asioista. Mitään en lupaa, mutta olisi mukava, jos tapaamisesta elokuun lopulla tulisi vuosittainen asia.

Sunnuntai alkoi myös aamusadhanalla, mutta nyt kyseessä olikin vähän erikoisempi versio. Sunnuntaina oli kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin syntymäpäivä, jota juhlitaan toistamalla pitkää Ek Ong Kaar –mantraa kaksi ja puoli tuntia. Aloitimme toki Japji Sahibilla ennen kuin aloitimme mantran. Siinä se aamu menikin mukavasti. Ja itse asiassa älyttömän nopeasti. Minä olin yksi mantran neljästä vetäjästä, ja ehkä siinä hommassa aika kuluu erityisen nopeasti. Sadhanan jälkeen lähdin vielä Vantaalle Gurudwaraan, sillä oli ihan liian kauan edellisestä visiitistäni sinne.

Nyt sitten takaisin päivätyön ja talon maalaamisen pariin.

Kamera varastaa sielun

Muistatteko vielä elokuvat, joissa alkuperäiskansa pakenee valkoisen miehen kameraa, sillä he uskovat kuvaamisen varastavan heidän sielunsa ja vangitsevan sen kuvaan? Pointti oli osoittaa ei-valkoisten tietämättömyys ja sivistymättömyys, ja naureskella heidän hassuille ajatuksilleen. Viime aikoina vaan on alkanut hymy hyytyä, kun päässyt jollakin tavalla alkuun sen asian tajuamisessa, mitä kaikkea kuva voi kantaa mukanaan. Miten voimakkaita viestejä ja tunteita puolihuolimattomasti Whatsappissa heitetty kuva välittää toiselle puolen maapalloa. Se on huikeaa, ja vähän pelottavaakin.

Eräs nuori mies, joka on tullut minulle hyvin tutuksi sosiaalisen median kautta, lähetti kuvan perheestään. Hän ja isoveli etualalla, takana isä ja äiti. Kuvassa ei ollut mitään silmin nähden eritystä, ihan normi kuva. Minuun se kuitenkin teki ihan valtavan vaikutuksen. Jos kuvaa ei katso kuvana, ei silmillä vaan sydämellä (muistattehan, Ketun ehkä tärkein opetus Pikku Prinssille oli, että sydämellä näkee parhaiten), siitä välittyy ihan valtavan voimakas läheisyys, yhteisyys ja rakkaus perheenjäsenten kesken. Tunne on hyvin selkeä, mutta samalla kun sen tuntee, alkaa mieli tehdä tepposiaan, ja kysellä, että mikä siinä kuvassa muka välittää tunteen. Mieli pyytää näyttämään sen kohdan, josta tunne välittyy. Mutta eihän sellaista ole! Se ei näy kenenkään kasvoilta tai henkilöiden asennoista. Se on jotakin, joka on ikään kuin pakattuna kuvan metatietoihin, mutta niitä metatietoja ei voi klikata auki, ne pitää lukea jollakin ihan muulla tavalla. En osaa sanoa miten, mutta sen tiedän, että tällaista kuvien metatietojen lukemista olen harjoittanut viime aikoina enemmänkin. Edellä mainitsemani perhepotretti on vaan jotenkin selkein esimerkki asiasta.

Jatkan asian tutkimista, vaikka ääneen ei näin kummallisista asioista voi oikein taas puhua. Itseäkin ihmetyttää niin kovasti. Enkä halua, että minulle nauretaan yhtä hyväntahtoisesti kuin niille elokuvien alkuperäiskansoille, jotka pakenivat kameraa.