Enkelipuolesta ja soturipuolesta

Kanssajoogaaja pohti kysymystä fyysisyydestä irti päästämisestä, että mitä se tarkoittaa ja niin edelleen. En osaa sanoa, ei minulla todellakaan ole vastausta, mutta asiaa miettiessäni juolahti muutama juttu mieleen. Kirjoittelen ne nyt ylös selvitelläkseni ne parempaan järjestykseen ja sanalliseen muotoon.

Monille ihmisille jooga on väline, joka auttaa tunnistamaan mitä oma keho kaipaa. Onko jano, väsy, pissahätä tai jotain muuta. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, monet meistä eivät välttämättä tunnista ihan kehon perustarpeitakaan kaiken arjen kiireen keskellä. Kun kehon viestejä ei kuuntele tarkalla korvalla hetkeen aikaan, keskusteluyhteys kehon kanssa hiipuu, ja sitten sitä pitää opetella uudestaan. Kehon kuunteleminen edellyttää myös tietynlaista itsekuria. Esimerkiksi minulle käy töissä usein niin, että kun on työskentelyn hyvä flow päällä, en millään malttaisi keskeyttää ja mennä vessaan. Kyllä minä tunnistan kehon tarpeen, että nyt on pissahätä, ja tiedollisella tasolla tiedän, ettei pidätteleminen ole mitenkään hyväksi (toki pidättelemiseen tarvittavat lihakset pitää olla hyvässä kunnossa, mutta niitä treenataan muulla tavoin kuin kasvattamalla kuplaa otsassa). Silti saatan jatkaa työtä vielä vähän ja vielä vähän, ja vielä ihan vähän.

Tämän kehon kuuntelemisen ja keskusteluyhteyden avulla kehosta pidetään hyvää huolta, mikä on toki monella tavalla palkitsevaa. Sitten on se toinen puoli, jossa kehon tarpeet siirretään syrjään. Tarkoitus ei ole tehdä millään tavalla vahinkoa keholle, vaan siellä taustalla on aina keskusteluyhteys kehon kanssa ja pyrkimys pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta. Mutta sitten tulee tilanteita, joissa harjoitus edellyttää esimerkiksi nälän tai lihasten väsymisen sietämistä. Mielen täytyy aina olla vahvempi kuin kehon tarpeet, vaikka samalla mieli pitää tarkasti huolta siitä, että keholle ei tapahdu mitään vahinkoa.

Olen kuullut tarinoita (ulkomaisista) opettajista, jotka ovat opettaneet tätä asiaa varsin kovien keinojen avulla. Niitä tarinoita on turha toistaa, enkä niitä millään tavalla kannata. Mutta nyt alan jollakin tavalla nähdä niiden pointin, idean turhan karulla tavalla toteutettujen juttujen takana.

Eräs kundaliinijoogaopettaja, jonka tausta on itsepuolustuslajien harjoittamisessa, on moittinut kundaliinijoogan opettamista juuri siitä, että siinä turhan usein korostetaan enkelipuolen vahvistamista, mutta unohdetaan soturipuoli. Molempia tarvitaan. Tasapainoa ei löydy pelkän enkelipuolen avulla, vaikka toki silläkin pötkii pitkälle. Mutta sieltä soturipuolelta tulee niin vahvaa itsekuria, voimaa ja vahvuutta, että se voi auttaa meitä kummasti ihan jo normaalissa arjessa selviämisestä. Toki se soturipuoli on mukana monissa kundaliinijoogaharjoituksissa. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että juuri ne harjoitukset jäävät väliin, koska ne eivät ole helpoimmasta ja kevyimmästä päästä. Varsinkin jos harjoituksia tekee yksin, ei useinkaan tule valittua juuri niitä.

Olikohan näissä ajatuksissa nyt taas mitään tolkkua tai yhteyttä toisiinsa? En tiedä, mutta tämän pidemmälle tämä asia ei nyt minun päässäni järjesty.