Uskollisuus itselle

Pääsiäinen on mennyt levätessä (olinpas väsynyt, hyvänen aika sentään), mutta tänään, toisena pääsiäispäivänä alkaa jo ajatuksia pälkähdellä päähän. Päivän ehkä kiinnostavin ajatus on se, että meille on henkisellä polulla ylipäätään tarjolla paljon kohtia, joissa olisi helppo unohtaa aiempi elämä ja luoda itsensä uudelleen. Omakohtaisia kokemuksia tällaisesta ei varsinaisesti ole, mutta olen seurannut sivusta ja kuunnellut ihmisiä, joille näin on käynyt. Jälki ei ole ollut erityisen hyvää eikä onnistunutta, ja siihen on varmasti syynsä.

Kundaliinijooga on yksi niistä välineistä – niitä on toki paljon muitakin – joiden tarkoituksena on oppia tuntemaan kuka on. Ei siis vahvistaa niitä harhakäsityksiä, joita meillä kaikilla on omasta itsestämme, vaan opettaa meille itseämme. Samaan aikaan kundaliinijooga myös tarjoaa välineen ja yhteisön, joiden avulla on helppo unohtaa itsensä ja aloittaa uusi elämä. Se elämä voi sisältää ihan uuden ulkonäön valkoisine vaateineen, pitkine hiuksineen ja kaikkineen. Puhetapa voi muuttua uudeksi, kun kaikki onkin yhtäkkiä ihanaa ja Waheguru! Maailma on täynnä rakkautta, autuutta ja meditointia. Kaikki vastoinkäymiset ovat vain silmänlumetta tai muiden, ymmärtämättömien ihmisten aiheuttamia vastustuksia. Ja niin edelleen, ehkä tiedätte mitä tarkoitan.

Ongelma tässä uudessa elämässä on vain se, että jos se ei sisällä, hyväksy ja käsittele edes jollakin tasolla kaikkea sitä mitä me olemme olleet ennen muutosta ja kenties myös ennen koko henkistä polkua, koko juttu saattaa päättyä siihen, että me törmäämme seinään. Pääsyä eteenpäin ei ole. Ei mahdollisuutta jatkaa. Ainoa rakentava tapa toimia on peruuttaa taaksepäin, sillä eteenpäin ei voi mennä. Silloin on haettava menneisyydestä ne asiat, jotka olisi ehkä mielummin jättänyt sinne, otettava ne mukaan ja käsiteltävä edes jollakin tavalla. Sillä ei menneisyyttä voi paeta uuteen elämään, menneisyys seuraa aina mukana, ja siksi se on paras vaan ottaa mukaan, hyväksyvästi. Mukaan se tulee joka tapauksessa.

On siis hyväksyttävä se, että moni meistä on ennen henkistä polkuaan tehnyt paljon valintoja, joista ei enää ole kovin ylpeä. Varastanut, valehdellut, huijannut, pettänyt, kuka mitäkin. Ei niitä valintoja tarvitse riepotella eikä esitellä jokaiselle vastaantulijalle, mutta ei niitä pakoonkaan pääse. Ne on hyväksyttävä osaksi itseä. Minun nähdäkseni muuta keinoa ei yksinkertaisesti ole, jos aikoo päästä eteenpäin eikä jäädä paikalleen polkemaan. Hieno tilanne on, jos aiemmista kokemuksistaan, omasta ketkuilustaan on voinut oppia jotain. Joka tapauksessa siihen uuteen minään on kyettävä sisällyttämään myös se vanha minä. Kysymys ei ole siitä, ettei kykene tai halua päästää vanhasta irti muuttuakseen uudeksi. Kysymys on siitä, että uutta ei voi olla ilman sitä vanhaa. Uusi voi rakentua vain vanhan päälle, ei tyhjän päälle.

Tällaista tänään.