Online ja sevasta

Tarkoitus oli osallistua eilen online-sadhanaan. Yhden online-sadhanan väliin jääminen riitti, ja mieli alkoi jo kaivata siihen puuhaan, vaikka sitten oman läppärin äärellä. Mikään varsinainen yllätys ei ollut se, että heräsin hyvissä ajoin, aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Olin siis valmiina omalla joogamatollani jo puoli tuntia ennen sadhanan aloitusaikaa. Linkki sadhanaan oli viikon vanha, mutta odottelin uutta. Klikkailin ja etsin. Uusi tapahtuma tuli, mutta siinäkin vanha linkki. Siinä vaiheessa, kun sadhanan olisi pitänyt alkaa viisi minuuttia sitten, kyllästyin. Laitoin läppärin kannen kiinni, ja aloitin oman.

Voi olla, että olin turhan hätäinen, ja jos olisin jaksanut odottaa vielä pari minuuttia, uusi linkki olisi päivitetty sivuille. Siltä se ainakin jälkikäteen saamieni tietojen valossa näyttää. Mutta ei, en pystynyt. Ymmärrän hyvin, että välillä sadhanan alku viivästyy, mutta sitä en ymmärrä, ettei näitä valmistelevia toimenpiteitä voida tehdä ajoissa. Minusta ne olisi voinut laittaa kuntoon jo edellisenä iltana. Odottaminen aamulla lisää vaan turhaa epätietoisuutta ja hämmennystä.

Sadhanan vetäminen kaikkine valmistelevine toimenpiteineen on sevaa, yhden sortin vapaaehtoistyötä. Sille ei oikein ole olemassa hyvää suomen- tai englanninkielistä nimeä – meidän kulttuureissamme kun ihan vastaavaa ei ole olemassa. Kerran juttelin intialaisen, Suomessa asuvan ystäväni kanssa kulttuureiden välisistä eroista, ja hän oli sitä mieltä, että meille länkkäreille on hyvin vaikeaa tai miltei mahdotonta ymmärtää seva. En minäkään väitä sitä ymmärtäväni, yritän vaan hahmotella mitä se voisi olla. Ehkä. Ja samalla voin olla väärässä.

Mikä tahansa antaminen tai vapaaehtoisesti tehtävä työ ei ole sevaa. Jotkut pitävät kaikkea hyväntekeväisyyttä ja lahjoittamista sevana, mutta niin ei ole. Sevaa ei ole myöskään opettajakoulutuksen pakolliset keittiövuorot: seva ei ole kenenkään käskemää tai pakollista. Se lähtee aina omasta halusta palvella. Ja siinä taas toinen huono sana. Kun puhutaan palvelemisesta, herää mielikuva alempiarvoisesta palvelijasta, siis suhteesta herran ja palvelijan välillä. Miten kuvata omasta halusta ilolla tehtyä palvelemista? Kun näkee jumalan kaikkialla, myös toisissa ihmisissä, ja haluaa palvella jumalaa heissä asettumatta millään tavalla heidän alapuolelleen, alamaiseksi. Kun toisten ihmisten palveleminen on suuri rakkaiden teko, jonka vastalahjaksi ei odota mitään. On vain riemu ja täyttymys siitä, että saa palvella toisia.

Seva on toisten ihmisten ja välillä koko luomakunnan palvelemista ilolla ja rakkaudella. Jos siinä ei ole ilo ja rakkaus mukana, se ei ole sevaa. Sevaa ei voi tehdä velvollisuudesta tai vastentahtoisesti. Muita asioita voi, mutta ei sevaa. Joskus ihmiset ajattelevat, että vapaaehtoistyötä ei tarvitse tehdä niin tarkasti, hyvin ja huolella kuin jotain muuta, sillä sitä tehdään muiden asioiden ohella ja tosiaan, vapaaehtoisesti. Mutta sevan kohdalla niin ei välttämättä voi ajatella. Miten voisi tehdä rakkauden tekoja puolihuolimattomasti, vähän sinne päin?

Joka tapauksessa, ensi lauantaina uusi yritys. Tajusin myös, vihdoin ja viimein, että kaikki maailman online-tunnit ovat minulle avoinna. Voin osallistua mihin vaan, jos vaan saan maksut toimimaan, ja maksuttomiin juttuihin jos tekniikka pelittää. Saattaa olla, että ensi viikolla kokeilen jotakin muutakin online kuin sadhanaa. Katsotaan.