Täällä ollaan, elämän tarkoituksen äärellä

Hengissä ja kohtuullisissa voimissa, vaikka ei ole mitään vähään aikaan kuulunutkaan. Ollaan siipan kanssa sairastettu sitkeä hengitystieinfektio, joka ei meidän diagnoosin mukaan ollut koronaviruksen aiheuttama, mutta kuka tietää. Yhdistettynä kaiken työskentelyn siirtymiseen etänä ja verkossa kun työpaikka meni kiinni, on olo ollut vähän väsynyt. En kauheasti ole aiemmin harrastanut etätyötä, koska työskentelen mieluiten työpaikalla. Toki olen sähköposteja lueskellut ja vastaillut niihin kotona, ja jotain muitakin lukuhommia, mutta siinäpä se on ollutkin. Nyt sitten kaikki etänä. On outoa enkä kauheasti tykkää, mutta minun tuntemuksillani ei nyt ole väliä.

Hyvät hyssykät, että olen nukkunut. Ihan älyttömiä määriä: pitkät yöunet ja päiväunet päälle.

Tuntuu, että kirjoitettavia ja jaettavia asioita olisi niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin. Sitten kuitenkaan ne eivät ole loppujen lopuksi erityisen tärkeitä, eli ihan sama ne on jättää kirjoittamattakin. Tärkeältä tuntuu nyt vain elää tässä ajassa pelkäämättä, tulevaisuuteen luottaen. Nauttia pienistä asioista, niin kuin aina. Ehkä juuri se on elämän tarkoitus juuri nyt. Ei mitään sen mahtipontisempaa, vain pientä elämää.