Hyviä asioita

Eilen olin elämäni ensimmäisissä etäpikkujouluissa. Oli kundaliinijoogayhdistyksen pikkujoulut, ja piipahdin paikalla. Osaotto oli melko vaatimatonta ja tunnelma – no, ihan ei katto revennyt riemusta. Olisi ollut mukavaa nauraa yhdessä, mutta siihen asti ei päästy ennen kuin lähdin. Yhdessä nauraminen on tärkeää, ja ainakin minun elämässäni se on vähentynyt ihan huomattavasti etätöiden takia. Kaipaan sitä.

Noin muuten elämässä tapahtuu hyviä asioita. On suunnitelmia ja yhteistyökuvioita ihan uusiin suuntiin. Nekin ovat tärkeitä, ja itse asiassa jo se, että minua pyydetään mukaan, on ihan mahtavaa ja tuntuu hyvältä. Tietenkin mahtavaa olisi, jos suunnitelmat kävisivät toteen, mutta se ei ole yksin meistä suunnittelijoista kiinni. Tulevaisuus alkaa näyttää taas valoisammalta, koska suunnitelmien myötä on myös toivoa. Toivokin on tärkeää.

Joogakalenterin päivitys ja hajanaisia ajatuksia

 Eilen meillä oli syksyn viimeinen joogatunti. Hyvään aikaan olikin, sillä huomenna astuu voimaan taas uudet koronamääräykset, ja koko paikka suljetaan eikä lähitunteja saa pitää. Mutta mepä ehdittiin juuri ja juuri. Eilen tuli myös ilmoitusluonteinen viesti siitä, että meidän kundaliinijoogakurssi joogaopistolla elokuussa on peruttu. Ovat joutuneet järjestelemään kalenterin uusiksi, eikä kalenteriin jo kertaalleen laitettu kundaliinijoogakurssi sitten enää mahdukaan sinne. Mutta ei sekään haittaa.

Jotain äärettömän jännittävää tässä ajassa on, enkä nyt tarkoita pelkästään viruksen kulkua. Eilen yritin jotenkin saada kiinni sellaisesta havainnosta, kuinka ihmiset ottavat yhteyttä joko ennestään tuttuihin tai ihan tuntemattomiinkin ihmisiin, ja solmivat yhteyksiä. Kukaan ei tunnu pahastuvan siitä, päinvastoin. Toki sitä on ennenkin tapahtunut, mutta oman kokemukseni mukaan se on nyt lisääntynyt ja helpottunut ihan huomattavasti. Saan sähköpostia ja puheluja ihan yllättäviltä tahoilta. Samaten olen lähetellyt aika erikoisia yhteydenottoja ja saanut vain ilahtuneita vastauksia niihin.

Jotenkin ehkä surullisimmalta vaikuttavat ne joogit ja muut vaihtoehtoihmiset, jotka kieltävät koko viruksen olemassaolon tai pitävät sitä ihan tavallisena kausi-influenssana, korkeintaan. Sosiaalisen median perusteella heitä on yllättävän paljon, ja he ovat kovaäänisiä. Hämmästyttää heidän kyvyttömyytensä ottaa vastaan ja sopeutua siihen, mitä juuri nyt on. Mitä vastaan he oikein taistelevat?

Lopetuksia ja aloitus

Sain tänään viimeisteltyä kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalin viimeiset käännökset. Se taitaa nyt olla valmis minun osaltani. Työtä toki jatkavat muut. Tekstikirjan vaiheesta en nyt juuri tiedä, että tuleeko siitä minulle vielä jotakin käännettävää. Kyse on siis uudesta versiosta, josta Yogi Bhajan on deletoitu.

 Ylihuomenna loppuu tämän syksyn osalta joogaryhmä, jota olen opettanut. Ryhmä on ollut pieni, ihan jo koronankin takia, ja välillä olosuhteet ovat olleet hankalat. Etenkin silloin, kun ohje on ollut joogata maski päässä. Mutta siitäkin on selvitty, ja aina on löytynyt sopiva harjoitus. Koronasta johtuen tänä syksynä on mantrattu äärimmäisen vähän, ja kaikki harjoitukset on pitänyt valita erityisellä huolella. Katsotaan mitä tapahtuu keväällä, ryhmän olisi tarkoitus jatkaa.

Mietin kovasti, mikä on joogan merkitys minulle tänä aikana. Se on muuttunut aiemmasta, enää jooga ei täytä elämääni niin kuin ennen. Niin on varmasti hyvä. Ehkä tätä asiaa pitää ruotia kokonaisen postauksen verran joskus tulevaisuudessa.

Koskakohan tämä blogi mahtaa loppua? 

Iloinen ja jännittävä uutinen on se, että olen saanut työpaikan ensi vuodeksi toiselta puolelta Suomea. Koronatilanteesta riippuu, onko ensi vuosi reissaamista sinne ja takaisin vai samaa kotisohvalla istumista, jota olen treenannut maaliskuusta lähtien. Katsotaan, oli se sitten kumpaa vaan, tai jotakin muuta, otan vastaan kiitollisena. Molemmissa on hyvät puolensa. Onneksi minun ei tarvitse valita.

Jooga ja QAnon

Ensin someen alkoi ilmestyä ihan kummallisia ja hämmentäviä postauksia suht järkevinä pitämiltäni kanssajoogaajilta. Sitten ilmiö sai nimen, QAnon, josta osa joogeista halusi sanoutua irti. Sitten riideltiin somessa vähän aikaa, ihmeteltiin että eikö kaikilla saa olla oma mielipiteensä ja niin edelleen. No saa, mutta kannattaa olla tietoinen siitä, kenen asiaa ajaa ja millaisia seurauksia omalla somekäyttäytymisellä ja ajatusmaailmalla voi olla.

Tästä kaikesta minun piti kirjoittaa, mutta Matti Rautajoki ehti ensin. Lukekaa ihmeessä, hän pukee sanoiksi asioita ja ajatuksia paljon paremmin kuin minä olisin koskaan pystynyt. Siis täällä.

Käännöstyöstä

En halua ihan hirveän paljon kirjoittaa keskeneräisestä työstä, mutta ehkä kuitenkin jotakin. Kyseessä siis kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalit; harjoituskirja ja tekstikirja. Minulle annetun osuuden kääntäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti. Pyrin kääntämään joka arkiaamu noin tunnin verran, ja joskus hetken myös viikonloppuisin, jos huvittaa. Kesän lopussa sain käännettyä oman osuuteni harjoituskirjasta. Olin tosi tyytyväinen, että kääntäminen loppui. Siinä vaiheessa se alkoi jo maistua puulta.

Kunnes sitten kävi ilmi, että toinen kääntäjä ei henkilökohtaisen tilanteensa takia ollut kääntänyt omaa osuuttaan ollenkaan. Minulta kysyttiin, käännänkö hänenkin osuutensa harjoituskirjasta. Totta kai. Onneksi olin saanut pitää hetken taukoa, sillä se teki hyvää ja kääntäminen oli ja on hauskaa jälleen. Ja ehkä alan jotenkin myös rutinoitua. Sen kyllä huomaan, että kääntäminen verottaa tämän blogin päivittämistä, sille ei voi mitään.

Suuren suuri ei ole rahallinen korvaus, jonka kääntämisestä saamme. Niin iso osa siitä menee veroihin. Mukavaa silti, että edes jotakin. Se kannustaa jatkamaan niinä hetkinä, kun ei muuten oikein jaksaisi.

Olemme saaneet myös tekstikirjan muokatun version sen lopullista kääntämistä varten. Tekstistä on häivytetty Yogi Bhajan lähes kokonaan. Perehdyn siihen, kunhan saan loputkin harjoitukset käännettyä.

Oma joogaryhmä jälleen

Tänä syksynä minulla on oma kundaliinijoogaryhmä paikallisessa opistossa. Koska ajat ovat koronan takia vähän kummalliset, ryhmään ei ihan ilmoittautunut minimimäärää ihmisiä, mutta saimme silti luvan aloittaa. Ja hyvä niin, ryhmä on mainio. Siellä on jokunen kokeneempi kundaliinijoogi, mutta muutama sellainenkin, joka ei ole koskaan harjoittanut kundista. Eli oikein hyvä sekoitus eri tasoisia ihmisiä. Ja erilaisia kehoja, toisille ovat toiset asiat vähän hankalia, ja muille sitten jotkut muut. Se, joka on notkea kuin räsynukke, ei jaksa kannatella kehoaan niin kuin vähän jäykempi.

Opettaminen on taas tosi kivaa, niin kuin aina. Se täyttää kiitollisuudella ja tunteella, että on tosi etuoikeutettu. Meillä on ollut jo kolme tuntia, eli on päästy hyvään vauhtiin ja alkeet on nyt jo kaikilla hallussa. Katsotaan mihin asti päästään. Hyvin intuitiivisesti mennään, en oikein osaa muulla tavalla opettaa.

Olin lupautunut pitämään myös lyhyemmän eli neljän kerran kurssin rauhallista ja lempeää joogaa pienelle erityisryhmälle, mutta se siirtyi keväälle. Ei löytynyt sopivaa tilaa, jossa olisi mahdollista pitää tarpeeksi turvaväliä muihin. Katsotaan millaista aikaa eletään keväällä, eli onnistuuko silloin. Erityisryhmä kuulostaa jännittävältä, kun en etukäteen tiedä mitä he pystyvät tekemään ja mitä eivät. Ainakin hengitysharjoituksia, jos eivät muuta.

Irti rutiineista

Tänään oli ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, kun en lukenut aamulla (tai herättyäni) Japji Sahibia.

Viime aikoina on tullut taas jotenkin pintaan se kokemus, että olen ihan joka porukassa se outo ja ulkopuolinen. Odd one out, niin kuin englanninkieliset sanovat. Enkä vaan outo, vaan monien mielestä myös pelottava. En useinkaan käsitä miksi. Pikkulapset alkavat kiljua kauhuissaan, jos heidän vanhempansa antavat lapsen syliini. Koirat alkavat käyttäytyä oudosti. Ja sitä rataa.

Usein asia vaan on niin, mutta viime aikoina asia on alkanut häiritä. Mainitsin tästä henkilölle, joka näkee, kuulee ja aistii muutenkin asioita, jotka ovat minulta piilossa. Hän totesi, että jossakin edellisessä elämässäni olen ollut varsinainen tiukkis, sekä omani että muiden henkisen elämän suhteen. Hän sanoi, että se heijastuu vielä tähän elämään, ja pelottaa monia. Tunnistan kyllä sen puolen itsessäni tosi hyvin, vieläkin, vaikka pehmenen ja lepsuunnun koko ajan. Hän totesi myös, että jos hän olisi minä, hän jättäisi pois kaikki päiväjärjestykset ja muut, jos vaan mahdollista. Edes 1000 päivän sadhana ei ole minulle mikään juttu vaan lastenleikkiä, eikä minun tarvitse harjoitella sellaista kurinalaisuutta. Osaan jo. Parempi olisi harjoitella jotakin muuta, vaikka hetkessä elämistä ja läsnäoloa.

Hänen neuvonsa tavoitti jotakin, joka oli muhinut minun takaraivossani jo hetken aikaa. Mutta ajatus oman aamuharjoituksen jättämisestä ei ole mitenkään helppo. Mitä minä sitten teen? Päätin, että jatkan edelleen aamuharjoitustani arkipäivisin jossain muodossa, jos siltä tuntuu. Ihan sama mitä teen, mutta se on niin kaunis hetki päivästä, etten halua päästää siitä irti. Viikonloppuisin sen sijaan voin vaikka nukkua tai muuten laiskotella. Jättää Japji Sahibin lukematta tai lukea, kumpi vaan sopii hetkeen paremmin. Niinpä se jäi tänään ensimmäistä kertaa vuosikausiin pois. Ehkä sen lukemisesta oli tullut jo liian tiukka tapa, josta en voinut päästää irti, koska olin jatkanut sitä niin pitkään. Olin jäänyt jumiin sen jatkamiseen. Nyt rutiini on katkaistu, ja voin aamuisin päättää, haluanko lukea sen lukemisen kokemuksen takia sen sijaan, että tekisin sen jotenkin automaattisesti.

Mitä muuta ystäväni neuvot tarkoittavat – en vielä tiedä. Katselen ja kuulostelen. Ymmärrän hyvin hänen pointtinsa, vaikka noin yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että rutiinit ovat hyvästä ja vapauttavat paljon energiaa johonkin muuhun. Samalla ne tietenkin jäykistävät. Eli jonkinlainen paradoksi tässä, ja jokaisen löydettävä oma tasapainonsa rutiinien ja spontaaniuden välillä.

Puuhapäivitys

Nyt onkin hyvä hetki päivittää blogia. Yleensä tunti arkiaamuisin heti aamuharjoituksen jälkeen ja ennen aamiaista, eli klo 6–7 on varattu joogaopettajien manuaalin kääntämiseen. Nyt kuitenkin sain minulle varatut osat käännettyä, ja odottelen että tuleeko käännettävää lisää. Tai kyllä sitä tulee lisää, mutta kysymys on, että missä vaiheessa.

Varmistui myös sellainen asia, että alan ohjata joogatunteja paikallisessa opistossa. Tunnille ei ole ihan niin montaa ilmoittautunutta kuin pitäisi olla, mutta sain kuulla, että näin poikkeusoloissa tunti voidaan silti toteuttaa. Kivaa! Vakituntia minulla ei olekaan ollut vuosikausiin. Nyt siis tiedän mitä teen koko syksyn maanantaisin klo 15–16.30.

Noin muuten päivätyöt jatkuvat edelleen pääsääntöisesti kotisohvalla. Juuri eilen tuli viestiä, että työpaikalla on ollut jokin altistus. Se nyt ei sitten onneksi koske minua, vaikka olenkin välillä piipahtanut töissä kastelemassa kukat, tulostamassa ja hakemassa jotain kirjoja tai papereita. Niillä reissuilla en ole ollut tekemisissä kenenkään kanssa. Pari päivää sitten kävin kylläkin esihenkilön kanssa kehityskeskustelun ihan livenä, mutta tuskin se on altistanut yhtään mihinkään.

Auts!

Viime postauksesta alkanut rinta-teema näköjään jatkuu. Ei kovin pitkästi kuitenkaan, mutta sen sanon, että voi hyvät hyssykät miten voi mammografia sattua. Ei ollut mukavaa touhua se.

Mutta muuten todettakoon, että hengissä ollaan, lomat on pidetty ja syksy alkaa taas hiipiä tänne. Työnteki kotisohvalla jatkuu, mutta energia on ihan erilainen kuin keväällä.

Yogi Bhajanin toimia on tutkittu ja niistä kirjoitettu raportti. En nyt linkkaa sitä tänne, mutta olen ihan varma että löydätte sen helposti. Silmäilin raporttia, se on aika pitkä, liki 80 sivua, ja onhan siellä kaikenlaista.

Yogi Bhajanin syntymäpäivä taisi mennä ohi ilman suurempia juhlia tai häppeninkejä. Onkohan ihmiset kokoontuneet yhteen meditoimaan niin kuin ennen oli tapana? Ehkä jossain, en tiedä.

Rinnoista ja rintsikoista

Sadepäivän ratoksi päätin vihdoin ja viimein lähteä alusvaateostoksille. Se ei ollut sikäli hyvä idea, että rintsikoiden sovittaminen nihkeällä kelillä ei ole järin helppoa tai hauskaa. Toisaalta, ei se koskaan ole.

Ensimmäisessä kaupassa en onnistunut nappaamaan myyjää avukseni, en sitten millään. He mennä viuhtoivat, kun moni muukin oli lähtenyt ostoksille samoissa ajatuksissa kuin minä. Ilman myyjää en ryhtynyt omaa kokoani arvailemaan, tai pomppimaan sovituskoppiin ja ulos, varsinkin kun sovitukseen oli jonoa. Siirryin viereiseen, pieneen alusvaatekauppaan. Siellä oli yksi myyjä eikä yhtään asiakasta minun lisäkseni, joten sain apua kokojen ja mallien kanssa.

Rintojen koko on kyllä jännä juttu. Naistenlehdissä ja vähän siellä sun täällä opastetaan ja kehotetaan, että rintsikat pitäisi ostaa juuri oikeaa kokoa, ja näin sovitat ja näin löydät oikean koon. No joo, jutuista on jonkin verran apua, mutta missään ei yleensä kerrota, että rintojen koko vaihtelee KOKO AJAN. Ainakin joillakin meistä. Kun olet ostanut sopivat rintsikat, ne eivät enää yhtäkkiä olekaan oikeaa kokoa. Minulla koko vaihtelee lähinnä vuodenajan mukaan, mutta toisilla se vaihtelee ihan viikoittain. Lisäksi nyt alkaa ikä ilmeisesti tehdä tehtävänsä, ja muuttaa rintojen kokoa sen vuodenaikavaihtelun lisäksi vähän pysyvämmällä otteella. Mitä siinä sitten teet, pitäisikö rintsikoita olla jokaista kokoa kotona, ja valita niistä aina sopivat? Ilmeisesti pitäisi, ja näin minulle on myös päässyt käymään.

Ostin neljät rintsikat (kaksien hinnalla, olivat puoleen hintaan). Urheiluliivejä ostin kahta eri kokoa, ja tavallisia liivejä samaa kokoa mutta kahta eri väriä. Jos niillä nyt pärjäisi talven yli. Kaapissa on kyllä muutamat sopivat, parit liian pienet ja parit liian suuret, eli ei nämä uudet nyt ole ainoat.

Jonkin verran kirjoitettu myös siitä, että rintsikoiden käyttö häiritsee ylävartalon lymfanesteiden kiertoa ja tekee rinnoista roikkuvat. Näin voi tietenkin olla, en ota siihen kantaa. Sen vaan sanon, että joillekin ihmisille rintsikoiden käyttö on vähän niin kuin pakollista, koska ilman rintsikoita liikkuminen ja pomppiminen nyt vaan sattuu niin kovaa, että ei ole kivaa. Joskus jonkun kundaliinijoogaopettajan palopuheet elämästä ilman rintsikoita ovat tuntuneet jopa vähän syyllistäviltä. Ei hyvä. Toki voi olla paikallaan huomauttaa, että rintsikoita ei pidetä 24/7 vaan välillä ollaan ilman, jos vaan voidaan, ja aina kun voidaan. Toiset voi enemmän ja toiset vähemmän. Kun niitä rintoja on niin erilaisia.

Tylsyydestä ja yhteydestä toisiin

Ai että miten rakastan näitä sateisia lomapäiviä, jolloin on niin tylsää, että mielessä käy siivota yläkerran vaatehuone. Sekin ajatus menee ohi, kun vaan istuu hiljaa paikallaan ja hengittelee syvään. Tosin se tuli vielä takaisin, eli voi olla, että joudun vielä ryhtymään toimenpiteisiin, jos ei aurinkoiset päivät pian palaa.

Joogaopiston kurssi oli kiva ja sujui hyvin – huolimatta siitä, että unohdin ottaa mukaan kaikennäköistä, ja muutenkin oli huonosti valmistautunut olo. Valmistautumisen korvasi vahva läsnäolo paikan päällä. Ryhmä oli tosi kiva, ja tuli ihan valtavan haikea olo siitä, että juuri kun tulimme yhteen ja opimme jotakin toisistamme, tiemme taas erkanivat. Toivottavasti nähdään vielä joskus jossain.

Edellisellä kerralla vedin kurssin kaikki sadhanat, en osannut päästää niistä irti. Työnjako kun ohjaajilla on sellainen, että toinen vetää sadhanan, ja toinen puolitoista tuntia myöhemmin alkavan aamuharjoituksen. Kurssilaiset saavat sitten valita, että kumpaan osallistuvat, vai osallistuvatko kumpaankaan. Tällä kertaa vedin vain yhden kolmesta sadhanasta, eli jotakin on tapahtunut, joka on tehnyt mahdolliseksi ja ihan helpoksi päästää siitä harjoituksesta irti. Mutta niinpä olen päästänyt irti myös lauantaiaamujen sadhanoista täällä kotipuolessa, niissä sentään olin paikalla melkein aina. Nyt niiden aika näyttää menneen.

Ylipäätään tuntuu, että tässä muuttuvien energioiden tilanteessa harjoitus on opetella olemaan fyysisesti yksin ja erillään mutta samalla mentaalisesti yhteydessä kaikkien kanssa ja kaikkeen muuhun. Siltä se nyt ainakin näyttää, mutta voi olla että jotakin harjoituksen luonteesta selviää ja kirkastuu myöhemmin. Eikä pienintäkään hajua, miten harjoitus tehdään, miten siinä voi onnistua, mutta sekin saattaa selvitä.