Blogi on jäänyt päivittämättä jo pidemmän aikaa. On ollut kiirettä töiden ja yhdistyksen asioiden kanssa. On ollut vaikea keksiä kirjoitettavaa, ja kun mielessä on alkanut kehkeytyä jokin aihe, se on muuttunut kertaheitolla ihan toiseksi. Ja sitten kun on keksinyt aiheen ja yrittää kirjoittaa, sivusto ei toimi eli päivitys ei onnistu. Mutta nyt!
Kundaliinijoogatuntien opettaminen opistolla on taas alkanut. Nyt tuli ensimmäistä kertaa korona-aikojen alettua ryhmä täyteen ja joku taisi jäädä vielä varasijallekin. Kaikki 18 joogaajaa eivät ole vielä koskaan olleet paikalla samaan aikaan, mutta ihan mukavan kokoinen ryhmä se on. Ei sillä, ihan yhtä antoisaa oli ohjata pienempääkin ryhmää korona-aikana. Silloin tosin emme juurikaan mantranneet, mutta nyt taas senkin edestä. Ryhmässä on myös useita, joilla on erilaisia rajoitteita kehossaan, muun muassa hiljattain vaihdetut polvinivelet. En ole aiemmin joutunut samalla tavalla ottamaan huomioon joogaajien rajoituksia, koska aiemmin niitä ei ole yhtä paljon ollut, mutta eipä se haittaa.
Tunnit on olleet kivoja, mutta on jäänyt tunne, että jotakin puuttuu. En ole millään keksinyt, mitä se voisi olla. Kunnes viimeksi, kun aikaa meinasi jäädä yli, ja yhtäkkiä keksin, että voisimme lopuksi tanssia. Laitoin bangaran soimaan, ja pistimme tanssit pystyyn. Ai vitsit, se tuntui hyvältä ja oli mahtavaa! Taisi muutkin tykätä, sillä biisin loputtua ihmiset alkoivat taputtaa. Joku totesi, ettei hän ole koskaan aiemmin tanssinut joogatunnilla. Vastasin, että jo sitten oli aikakin.
Bangaran tanssiminen oli se tunneilta puuttuva asia. Sen kun otti ohjelmaan, kaikki lähtivät tunnilta silmät loistaen. Niin myös minä, lisäksi kasvoilla oli leveääkin leveämpi hymy, kun pyöräilin tunnilta kotiin. Se on puuttunut ohjelmasta monta vuotta koronan takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti