Kulttuurisesta omimisesta

 Kun kuuluu monin tavoin etuoikeutettuun valtaväestöön, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kaikki oma toiminta ei välttämättä ole eettisesti kestävää. Tarkoitus ei välttämättä ole paha, mutta ei vaan tule mieleen ajatella asiaa – saati ajatella asiaa jonkin toisen ryhmän näkökulmasta. Esimerkiksi joogaan ja henkisen polun toimintaan ylipäänsä voi helpostikin sisältyä tällaista toimintaa, kun ihmiset ajattelevat, että kaikki henkisyyttä edistävät jutut ovat koko ihmiskunnan yhteisiä. Sitä ne eivät kuitenkaan välttämättä ole.

Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan, noin yksinkertaisesti sanottuna, epäeettistä toimintaa, jossa etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän oikeutetun identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita. Kulttuurisen omimisen käsitettä on arvosteltu ja sanottu, että kulttuurista lainaamista on tapahtunut aina. Niin onkin, mutta se ei oikeuta epäeettistä tai loukkaavaa toimintaa.

Kundaliinijoogit käyttävät usein samanlaisia turbaaneja kuin sikhit. Minun käsitykseni on, että sikhit eivät ole muiden turbaanin käytöstä närkästyneet, päinvastoin. Aina välillä näkee somessa postauksia tempauksista, joissa sikhit tekevät turbaanin kaikille halukkaille, jotta he pääsevät kokeilemaan turbaania. Toisaalta sikhit olivat närkästyneitä, kun erään muotitalon näytöksessä malli käytti sikhien tyylistä turbaania asusteena. Jos jonkin identiteettiryhmän keskeinen merkki otetaan kaupalliseen toimijan kaupalliseen käyttöön, on se kulttuurista omimista, jos mikä.

Olen myös nähnyt saamelaisten hyvin, hyvin närkästyneitä kirjoituksia siitä, miten heidän rumpunsa on otettu valtavirran käyttöön, ja ei-saamelaiset markkinoivat esimerkiksi rumpumatkaksi nimeämiään tilaisuuksia. Sekin on kulttuurista omimista. Saamelaisilta on omittu muutakin, heidän asustaan lähtien. Lisäksi saamelaisilta on viety kieli, kulttuuri ja maat, eikä heille nyt tahdota antaa lainsäädännössä heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia, joten ei mikään ihme, että he eivät näe rumpujen omimista minään ystävällismielisenä tekona eivätkä luota suomalaisiin.

Kulttuurista omimista on myös unisiepparit ja niiden yleistyminen jonkinlaisina sisustustuotteina. Se on omittu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta, joille se on ollut lasten suojelusesine.

Samaa sarjaa, mutta ei kenties ihan kulttuurista omimista, on Buddhan patsaiden yleistyminen sisustustuotteina joko sisällä tai puutarhassa. Ai että se on vastenmielistä. Yhdessä sisustuskuvassa sellainen oli sijoitettu vessaan. Näin sitä kunnioitetaan muiden uskontojen edustajia, sijoitetaan heidän jumalpatsaansa vessan lattialle!

Kovasti toivoisin, että henkisellä polulla olevat ihmiset ajattelisivat tekojaan ja niiden seurauksia sekä mahdollisesti aiheuttamaansa mielipahaa. Kaikki ei ole yhteistä, vaikka samaa ihmiskuntaa ollaankin. Sen ymmärtäminen on myös iso askel oman etuoikeutensa näkemiseen.