Kymmenen kehoa: sielukeho ja hienovarainen keho

Kehoista järjestysnumeroltaan ensimmäinen on sielukeho. Ja tähän meinasi heti tyssätä tämänkertainen postaus, kun en tiennytkään että onko sielukeho ja sielu sama vai eri asia. Lueskelin kirjallisuutta, ja minusta ne kyllä vaikuttavat ihan samalta asialta. Tai kun sielusta puhutaan kymmenen kehon kautta, siinä voi olla jokin vivahde tai näkökulma, jota muutoin sielusta puhuttaessa ei välttämättä ole, mutta muutoin ne ovat periaatteessa samoja asioita. Näin minä asian ymmärrän.

Sielu on ihmisen jonkinlainen ydinkokemus omasta hengestään ja henkisyydestään, sekä siitä äärettömyydestä joka meissä kaikissa on. Vähän hankala ajatus, jota minä yleensä konkretisoin ajattelemalla sielun äärettömäksi rakkaudeksi tai valoksi meidän kaikkien sisällä. Meidät on tarkoitettu rakastamaan ja säteilemään sielumme loputonta valoa ympärillemme. Mutta usein vaan käy niin, että sielun valo peittyy kaiken sen taakse ja alle, mitä me kasaamme itsemme suojaksi, itsemme ja maailman väliin. Voi olla että lopulta valo ei juurikaan pilkahtele ympärille. Ja jooga on yksi keino, jolla sitä kuorta voi raaputella kuin ässäarvan pintaa, niin että pieniä ja lopulta vähän suurempiakin valonpilkahduksia alkaa taas kajastaa sisuksistamme. Tai siis sielustamme.

Minulle on aina, tai siis niin kauan kuin olen asiasta ollut kiinnostunut, ollut jotenkin itsestään selvää ja loogista, että meidän vierailumme tässä fyysisessä olomuodossa ja maan päällä ei voi olla kertaluonteinen kokemus. Joogisen ajattelun mukaan se onkin juuri sielu, joka palaa tähän fyysiseen elämään niin monta kertaa kuin tarkoituksenmukaista on. Tämä voi olla se kohta, jossa joidenkin ihmisten uskonnollinen vakaumus ja jooginen filosofia törmäävät, ja ymmärrän hyvin että kaikki eivät ole samaa mieltä.

Kundaliinijoogisen ajattelun mukaan sielu, joka on tulossa takaisin maan päälle uuteen elämään, siirtyy asustelemaan sikiöön joka on 120 päivän ikäinen. Toisin sanoen kun hedelmöittymisestä on kulunut 120 päivää, aiemmin enemmän sikiön ja tulevan äidin luona vierailulla pistäytynyt sielu asettuu pysyvästi taloksi siihen materiaaliseen kehoon, jonka äiti myöhemmin synnyttää. Vastaavasti kuoleman hetkellä, kun praaninen keho on lopettanut hommansa, hienovarainen keho kuljettaa sielun pois fyysisestä kehosta. Sielu ja hienovarainen keho ovat monimutkaisella tavalla yhteydessä keskenään, ja juuri hienovarainen keho toimii jonkinlaisena kapselina, joka sielua kuljettaa.

Hienovarainen keho on meidän yhdeksäs keho. Se auttaa meitä näkemään kaiken näkyvän ja konkreettisen taakse, niihin asioihin jotka eivät ole aistein havaittavissa. Kun hienovarainen keho on vahva, elämässä ei ole mysteerejä. Toisaalta jos hienovarainen keho on heikko, ihminen on naiivi ja helposti höynäytettävissä.

Tulipas pitkä kirjoitus. Mutta nämä ovat isoja asioita, joita ei voi ihan muutamalla rivillä kuitata. Eikä aihe tainnut siltikään vielä tulla käsitellyksi ihan perin juurin. Mutta ehkä saitte jonkinlaisen käsityksen. Kysykää jos jokin ihmetyttää, lupaan vastata jotakin vaikka en ”oikeaa” vastausta tietäisikään.