VAPAA TAAS!

Ehkä vähän yliampuva otsikko, mutta siltä se nyt vaan tuntuu. Eilen eli viimeinen työpäivä työpaikalla ja tänään viimeinen etäpäivä. Sitten alkaa loma, ja loman jälkeen loppuu koko työsuhde. Ja vaikka joskus töiden aloittamisen aikaan oli puhetta, että jatkoa tälle pätkälle voisi hyvinkin olla luvassa, ei minua kysytty jatkamaan enkä itse kysellyt jatkoa. Eli ilmeisesti hyvinkin molemminpuolinen yhteisymmärrys vallitsee siitä, että tämä oli nyt tässä.

Kun eilen lähdin töistä, hymyilytti ihan koko matkan junalle. Tuntui, että voin taas hengittää. Juna oli myöhässä sellaiset 40 minuuttia, mutta ei sekään oikeastaan haitannut.

Silti kauhean vaikea kuvata, mikä tuossa työpaikassa oli niin ahdistavaa ja miksi se tuntui vapaudenriistolta. No se kellokortti oli tietenkin yksi asia, mutta se ei tainnut olla ainoa. Usein tuli ihan fyysisesti huono olo siitä vastenmielisyydestä, että piti mennä töihin, omaan työhuoneeseen, ja olla siellä päivä. Ja minä kun yleensä tykkään työnteosta, ja viihdyn hyvinkin monenlaisissa työpaikoissa.

Anyway, nyt se on ohi. Huoh. Kaikesta vastenmielisyydestä huolimatta ymmärrän kyllä, että tuo työpaikka oli osa suurempaa kokonaisuutta, ja että minun siellä oloon oli omat syynsä. Niin se kuului mennä.