Kokkausvuorot

Meillä kotona on kaupassakäynti ja ruuanlaitto jaettu kutakuinkin puoliksi siipan kanssa. Arkisin käymme vuoropäivinä kaupassa – siis mikäli kummallakaan ei ole mitään erityistä ohjelmaa – ja viikonloppuisin käymme yleensä kaupassa yhdessä. Yleensä se, joka käy kaupassa, päättää mitä on ruuaksi ja ottaa myös päävastuun ruuan valmistamisesta. Toisaalta on ruokalajeja, joita vain toinen meistä valmistaa. Ja niitä, joiden valmistamisessa tarvitaan molempia. Ja tietenkin paljon niitä, jotka voi meistä kumpi tahansa valmistaa.

Esimerkiksi riisin ja pastan keittäminen on aina siipan heiniä. Ja koska homma on hänen, on hän kehittynyt varsin taitavaksi arvioimaan kuinka paljon jaksamme syödä. Kompostiin ei ruokaa ole tarkoitus heittää, eikä meidän kompostia juuri ruuantähteillä ruokitakaan. Myös salaatin valmistaminen on siipan tehtävä. Sillekin on syynsä, tai ainakin oli. Yhteen aikaan nimittäin minulla oli käsissä paha ihottuma, joka ei tykännyt yhtään vihannesten käsittelystä, ja näin salaattipuuhat siirtyivät kokonaan siipalle. Ihottuma on parantunut, mutta työnjako säilynyt. Salaattia ei tosin tarvitse tehdä joka päivä, vaikka päivittäin sitä syömmekin: varsinkin tähän vuodenaikaan käytämme salaatin pohjana keräkaalia, ja siitä tehtyä salaattia voi hyvin syödä muutaman päivän. Kohta alkaakin olla käsillä se vuodenaika kun kaali alkaa maistua aika puisevalta ja oikein odotan kunnollisia jäävuorisalaatteja kauppoihin.

Pääruuista yksi siipan bravuureista on risotto. Sitä saimme tänään; sipulilla, fenkolilla, paprikalla ja persiljalla ryyditettyä risottoa, johon totta kai tuli paljon parmesaania päälle. Nam! Minä ehkä selviäisin jotenkuten risoton valmistamisesta, mutta tuskin saisin siitä yhtä hyvää kuin siippa tekee. Nykyisin myös monessa ravintolassa on hoksattu, että risotto on hyvä ruoka kasvissyöjille. Niinpä se ruokalistan ainoa kasvisruoka on joko tattirisottoa tai kantarellirisottoa. Hyvä idea, mutta huono juttu meille, joiden vatsa ei sieniä sulata.

Ruuan jälkeen homma jatkuu niin, että se, jolla on ollut pienempi vastuu ruuan valmistamisesta, korjaa pöydän. Tai jos ruoka on tehty yhteistyönä, myös pöytä korjataan ja keittiö raivataan yhdessä. Nämä ovat vuosikausien saatossa täydellisiksi muotoutuneita työnjakoja, joista ei tarvitse enää keskustella. Ja joita välillä oikein itsekin pysähdyn ihastelemaan. Työnjako ja yhteistyö piskuisessa keittiössämme on saumatonta, hetkittäisistä yhteentörmäyksistä huolimatta. Tai yleensä se olen minä joka törmää siippaan, ja teen sen tahallani että pääsisin häntä vähän lähentelemään kotitöiden tuoksinassa.