Pieniä iloja

Piti mennä sadhanaan tänä aamuna, mutta enpä mennyt. Väsytti niin kovasti. Siipan vatsa aktivoitui yöllä, ja vaikka asia ei minua varsinaisesti koskettanut, heräsin ja valvoin ihan jo pelkästä myötätunnosta. Parin tunnin yöunilla en sitten jaksanut lähteä liikkeelle, vaan tein aamuharjoituksen kotona ja painuin takaisin peiton alle nukkumaan.

Päivällä kävelimme siipan kanssa kauppaan sateessa, kaikki sadevaatteet päällä. Siinä sitä alkoi jo olla, kesäfiilistä. Minun oli ihan kertakaikkisen pakko ojitella pitkin matkaa, eli kaivaa maastokenkien kärjillä lumen, loskan, hiekoitushiekan ja kuran läpi vesiväyliä. Mitenkäs se vesi muuten valuu ojiin, sadevesiviemäreihin ja muihin oikeisiin paikkoihin, jos kukaan ei tee sille reittejä. Yleensä olen liikkeellä kengillä, jotka eivät pidä vettä, eikä silloin voi tehdä ojia. Tänään sen sijaan oli hyvä päivä ojitukseen. Siippakaan ei hermostunut, vaan odotti ihan kärsivällisesti touhujeni ajan. Eikä muistutellut, että minun pitäisi olla jo tässä iässä aikuinen. Heti paluumatkalla pääsin näkemään työni tulokset, kun isot vesilätäköt olivat jo melkein hävinneet. Mahtavaa.

Toinen iloinen asia oli kaupasta löytynyt unkarilainen varhaiskaali. Meillä syödään joka päivä salaattia ruuan kanssa, ja talvisin salaatin pohja on kotimaista keräkaalia. Mieluiten luomua. Se on puoli-ilmaista, hyvin säilyvää, maukasta ja terveellistä syötävää. Tosin tähän vuodenaikaan se alkaa olla jo aika puisevaa, mutta kaiken maailman jäävuorisalaatit ja muut ovat niin huonoja ja kalliita, ettei meille niitä osteta. Mielummin sitä puisevaakin kaalia. Mutta nam, kaupassa oli varhaiskaalia, ja saatiin vuoden ensimmäinen salaatti tuoreesta kaalista. Ai että, miten hyvää ja maukasta.