Kipua ja itkua aamusadhanassa

Muutaman päivän takaisessa postauksessa kirjoitin erilaisista reaktioista, joita voi joogatessa tai sen jälkeen ilmetä. Tänään sain muistutuksen yhdestä reaktiosta, jota en ole havainnut kuin kundaliinijoogaharjoitusta tehdessäni. Ja itse asiassa sama juttu tapahtui heti silloin, kun tein elämäni ensimmäistä kundaliinijoogaharjoitusta.

Eli kyse on siitä, että jossakin harjoituksen vaiheessa, jonkin asanan jälkeen sattuu päähän ihan kunnolla ja kovaa. On kuin päänsärky olisi kerääntynyt ja kasvanut kaikkien edellä tehtyjen harjoitusten vaikutuksesta, ja sitten yhtäkkiä onkin ihan todellinen jysäri. Minulla, joka en päänsärkyjä harrasta kuin ihan poikkeusolosuhteissa. Tänään päänsäryn ilmaannuttua mietin, että miten voi sattua näin kovaa päähän, ja miten ikinä selviän sadhanan loppuun jos särky ei hellitä. Teimme vielä viimeisen asanan, jossa keinuttiin istuma-asennossa ja laulettiin mantraa samalla. Asanan aikana särky oli hävinnyt ihan jäljettömiin, ja oli taas hyvä ja mukava olla.

Mantrojen aikana itkin taas. Siinä ei ole mitään uutta, mutta aiemmin en ole itkenyt juuri tuon mantran, Rakhe Rakhena Haaren aikana. Kohta käyvät kyllä tosi vähiin ne mantrat, joiden aikana en ole vetistellyt. Paitsi en minä niitä edes muista, että minkä tahtiin olen itkenyt ja minkä en. Tuon Rakhe Rakhena Haaren muistan, koska siinä on niin paljon sanoja että sen toistamisessa saa olla ihan tarkkana. Yleensä se onkin tainnut mennä enempi teknisenä suorituksena kuin mantran tuntemisena sydämessä. Ehkä nyt viimein päästin mantran sydämeeni, ja se sai minut itkemään.