Onnellisuudesta

Viime kuukausina minut on usein vallannut selittämätön onnellisuuden tunne. Tai pikemminkin se on muuttumassa vallitsevaksi olotilaksi, joka väistyy vain välillä pois. Selittämätön se on sikäli, ettei sille ole mitään erityistä syytä. Olen aika pitkälti noudattanut suomalaista sannanlaskua ”kel onni on, se onnen kätkeköön” ainakin siinä mielessä, että en ole liiemmin toitottanut onneani. Sitä on vähän hankala ottaa puheeksi, tyyliin, mitä kuuluu? Olen onnellinen. Ei oikein istu suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Ja luultavasti kuulisin ennen pitkää kysymyksen, että mistä onneni johtuu. En minä tiedä. Pitääkö sille olla jokin erityinen syy?

Toki olen yrittänyt säteillä onnellisuutta ympärillenikin. Ehkä onnellisuuskin tarttuu. Sen ainakin tiedän ihan varmaksi, että tyytymättömyys ja pessimismi tarttuvat kulovalkean tavoin, jos niitä vastaan ei ihan tietoisesti suojaudu.

Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on sanonut, että onnellisuus on meidän kaikkien syntymäoikeus. Jos sitä ajatusta seuraa, ei onnellisuuteen tarvitse mitään erityistä syytä. Eikä onnellisuus tarvitse vastapainokseen onnettomuutta: onnellisuus voi olla asenne, jolla suhtaudumme suurimpiinkin vastoinkäymisiin. Sillä niin kuin amerikkalaiset sanovat, jokaisella pilvellä on hopeareunus. Eikä ole niin suurta vastoinkäymistä, etteikö siihen olisi piilotettu eväitä onnellisuuteen.

Meidän suomalaisten mielestä tämä voi kuulostaa ällöttävältä kivailulta, joka kieltää murheiden mustissa syövereissä möyrimisen ihanuuden. Niin voi olla, mutta valinta on jokaisen oma. Sen kun möyrii, joka kokee sen hyväksi ratkaisuksi. Minä olen kuitenkin mieluummin onnellinen.

Luen parhaillaan Anthony de Mellon kirjaa Havahtuminen. Kirjasta ehkä myöhemmin lisää, mutta onnellisuudesta de Mello kirjoittaa osuvasti näin: ”Haluatteko olla onnellisia? Pysyvällä onnella ei ole mitään erityistä syytä. Todellisella onnella ei ole syytä. Ette voi tehdä minua onnelliseksi. Kysytte heränneeltä ihmiseltä (koko kirja käsittelee nimensä mukaan heräämistä, havahtumista), miksi hän on onnellinen. Ja hän vastaa: miksi en olisi?

Onnellisuus on meidän luonnollinen tilamme. Onnellisuus on pienten lasten luonnollinen tila. He omistavat valtakunnan, kunnes yhteiskunnan ja kulttuurin typeryys turmelee ja tahraa heidät. Onnen saamiseksi teidän ei tarvitse tehdä mitään, koska onnea ei voi hankkia. Tiesittekö miksi? Siksi, että meillä on se jo. Miten voi hankkia sellaista, minkä jo omistaa? Miksi sitten ette koe sitä? Koska teidän on heitettävä jotakin pois. Teidän on heitettävä pois harhaluulonne. Ollaksenne onnellisia ette tarvitse mitään lisää, mutta teidän on heitettävä jotakin pois. Elämä on helppoa ja riemullista. Se kohtelee kaltoin vain harhaluulojanne, kunnianhimoanne, ahneuttanne ja halujanne.”

Niin kirjoitti de Mello. Ja luulen, että olen oivaltamassa ainakin ihan pikkuriikkisen siitä, mitä hän onnellisuudella tarkoittaa.