Ääni värähtelee

Vieläkin viipyilen Les Misérables –musikaalin jälkimainingeissa. Olen kuunnellut musikaalin biisejä netistä, mutta eipä se ole ollenkaan sama. Ei se värähtele samalla tavalla kuin kokonainen orkesteri ja estradi täynnä laulajia.

Minä olen kodista, jossa musiikki ei ole juurikaan ollut läsnä. Isosiskojeni ansiosta poppikone meillä on ollut, ja musiikkia on siitä soitettu, mutta mitään livemeininkiä ei. Olinkin muistaakseni ekalla luokalla koulussa, kun ensimmäistä kertaa koin aika järisyttävällä tavalla sen, kuinka ääni värähtelee. Kouluun tuli vierailulle osa kaupunginorkesterissa, ja siinä jumppasalin lattialla istuen pääsimme kuuntelemaan miltä karsittu versio isosta orkesterista kuulostaa. Minä olisin varmaankin lentänyt pyrstölleni jos en olisi jo valmiiksi istunut lattialla. En olisi koskaan voinut kuvitella, että orkesteri saa aikaan sellaista tärinää. Koko lattia tärisi, ilma ja kaikki, ja minä tietenkin siinä mukana. Siihen asti olin luullut, että ääni aistitaan kuulemalla, mutta se kokemus muutti käsitykseni. Äänihän tuntuu koko kehossa.

Jotkut kundaliinijoogassa käyvät ihmiset ovat sitä mieltä, että mantrat eivät ole ollenkaan heidän juttunsa. Niin voi tietenkin olla, enhän minä sitä tiedä. Mutta silti tulee aina mieleen, että ovatko he koskaan kokeilleet, siis ihan kunnolla. Ovatko he tunteneet, kuinka keho alkaa äänen myötä värähdellä yhdessä kaikkien muiden äänten kanssa. Se on ihan sanoinkuvaamattoman hieno tunne monellakin tapaa. Se on myös hyväksi meille; mantrojen toistaminen on kuin sisäistä hierontaa keholle.

Sanotaan myös, että kapellimestarit ovat usein pitkäikäisiä juuri sen takia, että he viettävät niin paljon aikaa orkesterien äänivärähtelyssä. Minäkin olen viime päivinä kaipaillut miniorkesteria kotiin, olohuoneen nurkkaan, soittamaan. Vaikka siipan 7 kaiuttimen kotiteatteri jytisee ihan kivasti, ei se kuitenkaan käy orkesterista. Siis juuri sen äänivärähtelyn puolesta.