Minulla on vuoden 2012
elokuusta lähtien ollut yksi vakituinen kundaliinijoogatunti viikossa
ohjattavanani. Viime aikoina on takaraivoon tullut vahva tunne siitä, että
minun on lopetettava sen ohjaaminen. En tiedä yhtään miksi. Ja kun en ole
tunnetta heti seurannut, se on vaan vahvistunut ja vahvistunut. Eikä siihen
auttanut pohdinnat siitä, mitä työttömyyskassa sanoo tällaiseen
irtisanoutumiseen, tai mistä saisin uuden tunnin tilalle, sillä mielelläni
pidän yhden vakitunnin viikossa.
Niinpä äsken otin
puhelimen kauniiseen käteen, ja soitin paikan omistajalle. Sanoin itseni irti.
Hän ei ollut ollenkaan mielissään. Hänen mielestään minun olisi pitänyt
irtisanoutua joulutauon aikana, näin kesken kautta irtisanoutumista hän piti
alhaisena temppuna. Ehkä se olikin, en tiedä, mutta siihen minulla on
työntekijänä kaikki oikeus, siis tietenkin kahden viikon irtisanomisaikaa
noudattaen. Hän kyseli moneen kertaan syytä lähtööni, mutta vaikeapa sitä oli
selittää, kun en sitä oikein tiedä itsekään.
Omistaja myös syyllisti
minua tosi reippaasti, ja toisteli kuinka epäreilua tämä on asiakkaita kohtaan.
Kuinka monet asiakkaat ovat kysyneet, että jatkanko minä, ja he ovat luvanneet,
että jatkan. Ja niin asiakkaat ovat ostaneet 10 kerran kortteja ihan vaan minun
takia. Minä kiemurtelin puhelimessa ja olisin NIIIN halunnut vetää
irtisanomiseni takaisin, mutta en voinut. En voinut antaa tuumaakaan periksi,
vaan minun oli seurattava intuitiotani. Olin sitä jo liian kauan hautonut
takaraivossani. Mutta totta on, että kaikkien ihanien, ihanien joogaajien takia
irtisanoutuminen tuntui pahalta.
Vasta puhelun jälkeen
tajusin mitä omistaja oikein teki. Hän ruokki minun turhamaista egoani ihan
mahtavalla tavalla. Kiertoteiden kautta olen kuullut, että minun joogatunneista
on tykätty, ja joogassa kävijöiden määrä onkin noussut tasaisesti sinä aikana,
kun olen tunteja ohjannut. Mutta sehän ei tarkoita, etteikö seuraavastakin
joogaohjaajasta pidettäisi. Hän voi olla vaikka miten paljon minua pidetympi.
En minä ole paras enkä korvaamaton, en ole enkä haluakaan olla. Sitä paitsi jooga
on se juttu, ei se, kuka sitä ohjaa.
Huh, vähän kyllä
jännittää tällainen askel elämässä. Ei päivätyötä, eikä vakituntiakaan enää
tammikuun jälkeen. Mitäköhän elämällä oikein on suunnitelmissa minun varalleni, kun näin pitää raivata tilaa jollekin uudelle.
Ihana juttu tuo lohtu-unijuttukin! Nostan sinulle ahttua, kuuntelit itseäsi! Kun 1 ovi sulkeutuu, niin toinen raottuu jo vähäsen. Anna elämän viedä, kyllä sieltä jotain uutta tulee vastaan! Karehdittavaa uskallusta! Hyvä kun pidit pintasi. (Eikä sinua olisi saanut syyllistääkään, toki ymmärrän työnant harmistuksen, kun pidetty työntek lähtee.) Peukutan sinulle!
VastaaPoistaKiitos Vilukissi peukutuksesta. Minäkin olen hyvilläni että uskalsin ja pidin pintani. Ja silti aina välillä käy mielessä, että teinköhän sittenkin jotain ihan hullua... Sitä en kyllä oikein tajua, että miksi omistaja oli minulle niin vihainen ja suuttunut. Monet muut tunnereaktiot olisin ymmärtänyt, mutta vihainen. Ei ymmärrä. Tosin ei minun sitä tarvitsekaan ymmärtää.
VastaaPoista