Töissä alkaa asiat ruuhkautua. Kesken
on kaksi isoa juttua, jotka vaativat niin miettimistä kuin kirjoittamistakin.
Ne pitäisi olla valmiina mielellään NYT, viimeistään parin päivän päästä. Tai
viikon. Ja ne ovat vielä ihan levällään. Vähän harmittaa, etten päässyt
aloittamaan niitä minusta riippumattomista syistä ajoissa. Mutta turha sitäkään
on harmitella, tässä ollaan ja näillä mennään.
Huomasin, että jäin vanhaan loukkuun
taas. Aloin pidentää työpäiviä niin aamusta kuin illastakin. Ja samalla sain
yhä vähemmän aikaiseksi. Mutta jos vaan on työpaikalla kauemmin ja tuijottelee
tietokoneen ruutua, niin kai hommat silloin valmistuu nopeammin? No ei valmistu,
ja tämä minun olisi pitänyt entuudestaan muistaa. Ainoa järkevä teko tällä
kohtaa oli lyhentää työpäiviä molemmista päistä, niin että työajasta tulee
tehokasta tuolilla pyörimisen sijaan. Ei kenellekään ole mitään iloa siitä,
että vietän aikaani työpaikalla ihan turhaan.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni
kahden hengen työhuoneessa. Ihan hyvin se on sujunut, vaikka ahdasta onkin. Joudun
puhumaan paljon puhelimessa ja se tuntuu vähän kurjalta, että toinen joutuu
kuuntelemaan minun höpinäni. Itse kaipaan musiikkia, mantroja tai bollywood-hittejä
koneeltani. Vasta eilen muistin etsiä kuulokkeet ja viedä ne töihin, niin että
saatoin kuunnella youtubeen tekemääni bollywood-musiikin listaa toista
häiritsemättä. Heti alkoi kirjoittaminen sujua, kun musiikin myötä en enää
voinut ottaa työtäni niin vakavasti. Siihen alkoi tulla kepeyttä (ja vauhtia!)
turhan rypistämisen sijaan. Kaikkiin kirjoittamisen vaiheisiin musiikki ei kerta
kaikkiaan sovi, joskus se on tiellä ja häiritsee, mutta juuri nyt siitä on iso
apu. Siis lyhyemmät työpäivät ja viihdettä työn oheen, niin jo alkaa tulosta
tulla.
Asia on justiin näin. Minä olen ollut aina kuuden tunnin työntekijä, sitten nuupahdan, eikä minusta ole enää mitään hyötyä - siis tehokas työaika on ohi. Loppupäivä menee kelloa katsellessa. Tai siis menisi, jos olisin sellaisessa työssä, missä kelloa katsellaan.
VastaaPoistaJuuri näin. Että miten mä sen taas unohdin :)
VastaaPoista