sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lehtikatsaus: Suomen Joogalehti 2/2015





Suomen Joogaliitto julkaisee jäsenilleen lehteä, jonka nimi on aika mahtipontisesti Suomen Joogalehti. Uusimmassa numerossa lehden toimitusneuvoston jäseneksi ja porvoolaiseksi joogaharrastajaksi itsensä esittelevä Aimo Törmänen kirjoittaa kolumnissaan näin:

”Kun vastaani on tullut uusi tyyli harjoittaa joogaa, olen miettinyt sen perimmäistä ideaa ja keskeisimpiä opetuksellisia puolia. Näin olen saanut vastapoolin, verrokin sille, kuinka itse harjoittelen ja miellän joogan syvimmän olemuksen.
    Eräs joogatyyli pitää tärkeänä valkoista harjoitteluasua. Minun on vaikea nähdä valkoisen värin sinänsä olevan kovin olennainen osa joogaa. Tosin minulla ei ole tätä käytäntöä vastaan mitään. Luulen valkoisen värin käytöllä olevan enemmän tekemistä ryhmän kiinteytymisen kanssa.
    Samaan ilmiöön perustuu joidenkin koulukuntien tapa luopua kotimaisista etu- ja sukunimistä ja ottaa intialaisvaikutteinen nimi tilalle. Luulisi tässäkin pätevän vanha viisaus, että ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.”

Aimo Törmänen ei kerro mihin ”joogatyyliin” hän viittaa, mutta hän voisi aivan hyvin viitata kundaliinijoogaan. Tosin kundaliinijoogassa kaikki saavat harjoittaa joogaa ihan minkä värisissä vaatteissa lystäävät. Vain kundaliinijoogaopettajia kehotetaan pukeutumaan vaaleisiin vaatteisiin silloin, kun he ohjaavat joogaa. Totta kuitenkin on, että kundaliinijoogatunneilla ja etenkin aamusadhanoissa monet pukeutuvat valkoisiin vaatteisiin.

Oletan, että Aimo Törmäsen tausta on Suomen Joogaliiton rekisteröimässä SJL-joogassa (mikä kauhea nimi!), jota voi luonnehtia myös hathajoogaksi. Voin olla väärässä, mutta käsittääkseni SJL-joogasta puuttuu ne käsitteelliset välineet ja filosofinen tausta, jonka avulla valoisiin vaatteisiin pukeutumisen merkityksen voisi ymmärtää. Jos olen oikein ymmärtänyt, SJL-joogassa ei puhuta mitään chakroista eli kehon energiakeskuksista, eikä aurasta eli kehon sähkömagneettisesta kentästä, joka kundaliinigoogan perinteessä lasketaan kahdeksanneksi chakraksi. On ihan ymmärrettävää, ettei Aimo Törmänen näe valkoisen värin merkitystä auralle, jos hänen joogisista työkaluistaan ja kehollisista kokemuksistaan puuttuu nämä asiat. Mutta toisaalta, ei Aimo Törmänen voi silloin kuitenkaan väittää, että valkoisella värillä ei ole merkitystä joogalle. Hienoa tietysti, ettei hänellä ole mitään valkoisa vaatteita vastaan.

Entäpä sitten Aimo Törmäsen mainitsemat intialaisvaikutteiset nimet, niitäkin kundaliinijoogaajat harrastavat, vaikka niin harrastavat joidenkin muidenkin joogasuuntausten harjoittajat. Jotkut tosiaan luopuvat suomalaisista etu- ja sukunimistään ja muuttavat henkisen nimensä viralliseksi nimekseen. Meistä useimmilla nämä nimet elävät rinnakkain, eli on se virallinen nimi, joka lukee passissa ja luottokortissa, ja henkinen nimi, jota käytetään vaihtelevassa määrin. Henkinen nimi kertoo kantajansa sielun identiteetin ja siksi se on hyvin henkilökohtainen juttu, vaikka se on koko joogayhteisön jakama. Virallinen nimi, varsinkin jos se on vanhempien antama eikä henkilön itse muuksi muuttama niin kuin monet nimet nykyisin on, kertoo vähän toisenlaisia asioita. Virallinen nimi ei kerro niinkään siitä, mihin suuntaan olisi hyvä omalla henkisellä polulla kulkea, niin kuin henkinen nimemme kertoo.

Vapun opettajakoulutuksessa Gurudass Kaur kertoi ruokapöydässä tarinan siitä, kuinka hän on saanut henkisen nimensä. Hän oli jonottanut yhdessä ystäviensä kanssa kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin luo. Ensin Yogi Bhajanin luo oli mennyt Gurudassin ystävä, ja hän tuli ulos mukanaan paperilappu, ja lapulla kaunis ja ihana nimi (en millään muista mikä se oli, se ei tarinasta jäänyt mieleen). Seuraavaksi sisään oli mennyt Gurudassin toinen hyvä ystävä, joka tuli ulos paperilapulla kaunis nimi Gurudass Singh. Seuraavaksi sisään oli mennyt tarinan kertoja itse, eli Gurudass. Hän tuli ulos lapulla nimi, joka ei hänen mielestään ollut mikään erityisen kaunis (sitäkään en muista, sillä nimet jäävät mieleeni vasta jos olen nähnyt ne kirjoitettuina). Tarinassa kuitenkin kävi niin, että sen kertoja avioitui sen ystävänsä kanssa, joka oli saanut nimen Gurudass Singh. Päästäkseen eroon omasta nimestään, hän kysyi Yogi Bhajanilta lupaa muuttaa nimensä miehensä nimeksi, eli Gurudass Kauriksi. Yogi Bhajan antoi hänelle luvan, ja niin heistä tuli Gurudass Kaur ja Singh.

Joka tapauksessa, palatakseni Aimo Törmäsen kolumniin, kyse ei ole siitä, että intialaisvaikutteinen nimi olisi jotenkin parempi tai joogisempi kuin suomalainen nimi. Ei kielellä ole tämän asian kanssa juurikaan tekemistä, vaikka tietyt kielet sopivatkin paremmin niin mantroihin kuin henkisiin nimiinkin, koska niiden energia ja äänivärähtely nyt vaan on juuri oikeanlainen. Äänivärähtelyn ja sanojen energian kanssa liikutaan jälleen alueilla, joita SJL-joogassa ei ole olemassa, ja siksi Aimo Törmäsen voi olla vaikea näitä asioita mieltää osaksi joogaa. Koska Aimo Törmänen katselee näitä asioita omasta vikkelistään, hänen on helppo todeta että tällaista ei ole olemassa. Suhtautumalla avarakatseisemmin joogaan ja vaikka koko maailmaan hän voisi todeta, että minun joogassani tällaista ei ole olemassa, ja muusta en tiedä.

2 kommenttia:

  1. Jos tulkitsen oikein, sinua ketuttaa kyseinen kirjoitus :)
    Voiko sellaista joogaa olla, jossa jooga irrotetaan juuriltaan? En tiedä millaista tämä SJL-jooga on, enkä saata kuvitellakaan, joten en tiedä.
    Käsittääkseni on muuten olemassa joku tantrajoogan (?) suuntaus, jonka perinteisiin kuuluu myös valkoiset vaatteet. Nimiähän vaihdellaan useammissakin perinteissä.

    Itse syyllistyn nurjasti ajattelemiseen mm astangan suhteen, ihan vain koska en saata ymmärtää sitä. En tietenkään kulje siitä kertomassa, mutta voin sen myöntää näin itsetutkiskelutarkoituksessa. Usein ymmärtämättömyys johtuu tietämättömyydestä; luulin pitkään, että Iyengar-jooga on vain joogan tekniikkaa, mutta tunneilla onkin ollut harvinaisen filosofinen ja harras ote. Astanga-tunneilla käyminen taas ei ole parantanut minua nurjista ajatuksistani.

    VastaaPoista
  2. Sat Miter, ehkä ketuttaa on liian voimakas sana. Sanotaan mielummin vaikka niin, että minun on toisinaan vaikea suhtautua avarakatseisesti suvaitsemattomuuteen. Kyseisen kolumnistin jutuissa, muissakin kuin tässä, olen ollut havaitsevinani suvaitsemattomuuden sävyjä. Ne varmastikin kumpuavat tietämättömyydestä ja epäluulosta sitä kohtaan, jota ei tunne.

    VastaaPoista