Majakka, ei tuuliviiri

Pidettiin tämän syyskauden viimeinen Bollywood-leffailta muutaman muun joogaopettajan kanssa. Muitakin olen kutsunut paikalle, mutta näyttää siltä, että meille alkaa vakiintua pieni porukka, joka pääsee paikalle. Ihmiset ylipäätään ja joogaopet erityisesti ovat niin kiireisiä näinä aikoina. Huomenna on syyskauden viimeinen hindin tunti. Se jatkuu keväällä, jos taas ilmottautuneita riittää.

Syksy on mennyt tosi vauhdilla, joululomaan ei ole aikaa enää kun kuukausi. Ja ihan vasta oli kesä. Koko syksyn on ollut niin kauniita, aurinkoisia ilmoja, ettei ole oikein syksyltä tuntunutkaan. Vasta viime viikkoina on alkanut sadella ja olla harmaata, pimeääkin. Tällaiseen vuodenaikaan alkaa helposti voivotella sitä, kuinka harmaata ja pimeää on. Ja sitten siitä kasvaa ihan yleinen ja yhteinen valitusvirsi siitä, kuinka kaikki on kamalaa. Mutta mitäs jos juttu meneekin niin päin, kuin jotkut henkisiä asioita tutkineet ja peremmin ymmärtävät ihmiset esittävät. Mitäs jos se meneekin niin, että meidän ihmisten mieliala vaikuttaa säähän. Mitä jos me voimmekin vaikuttaa säähän omalla suhteutumisellamme asioihin ja omalla mielialallamme.

Eihän se helppoa ole pysyä räntäsateessa ja loskassa aurinkoisena ihmisenä. Se vaatii lujuutta omalta sisäiseltä olemiselta, siltä, että ei anna ulkoisten asioiden liiemmin vaikuttaa itseensä. Joogan harjoittajina meidän pitäisi pystyä siihen, ainakin joskus, ainakin välillä ja ainakin vähän aikaa kerrallaan, jos ei ihan koko aikaa. Eikä siinä vielä kaikki. Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan kehotti toistuvasti meitä olemaan majakoita, ”be a lighthouse”. Toisin sanoen se ei riitä, että me emme lähde kieppumaan muiden ihmisten ja ulkoisten asioiden mukana niin kuin tuuliviiri, vaan meidän on näytettävä muille tietä ja loistettava pimeässä niin kuin majakka.

Syksyn sateisiin voi mallia ottaa tästä klassikosta – ainakin asenteen tasolla, sillä kadulla steppaaminen saattaa tosiaan olla turhan huomiota herättävää.