Pidettiin tämän syyskauden viimeinen
Bollywood-leffailta muutaman muun joogaopettajan kanssa. Muitakin olen kutsunut
paikalle, mutta näyttää siltä, että meille alkaa vakiintua pieni porukka, joka
pääsee paikalle. Ihmiset ylipäätään ja joogaopet erityisesti ovat niin
kiireisiä näinä aikoina. Huomenna on syyskauden viimeinen hindin tunti. Se
jatkuu keväällä, jos taas ilmottautuneita riittää.
Syksy on mennyt tosi vauhdilla,
joululomaan ei ole aikaa enää kun kuukausi. Ja ihan vasta oli kesä. Koko syksyn
on ollut niin kauniita, aurinkoisia ilmoja, ettei ole oikein syksyltä
tuntunutkaan. Vasta viime viikkoina on alkanut sadella ja olla harmaata,
pimeääkin. Tällaiseen vuodenaikaan alkaa helposti voivotella sitä, kuinka
harmaata ja pimeää on. Ja sitten siitä kasvaa ihan yleinen ja yhteinen valitusvirsi
siitä, kuinka kaikki on kamalaa. Mutta mitäs jos juttu meneekin niin päin, kuin
jotkut henkisiä asioita tutkineet ja peremmin ymmärtävät ihmiset esittävät.
Mitäs jos se meneekin niin, että meidän ihmisten mieliala vaikuttaa säähän. Mitä
jos me voimmekin vaikuttaa säähän omalla suhteutumisellamme asioihin ja omalla
mielialallamme.
Eihän se helppoa ole pysyä
räntäsateessa ja loskassa aurinkoisena ihmisenä. Se vaatii lujuutta omalta
sisäiseltä olemiselta, siltä, että ei anna ulkoisten asioiden liiemmin vaikuttaa
itseensä. Joogan harjoittajina meidän pitäisi pystyä siihen, ainakin joskus,
ainakin välillä ja ainakin vähän aikaa kerrallaan, jos ei ihan koko aikaa. Eikä
siinä vielä kaikki. Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan kehotti toistuvasti
meitä olemaan majakoita, ”be a lighthouse”. Toisin sanoen se ei riitä, että me
emme lähde kieppumaan muiden ihmisten ja ulkoisten asioiden mukana niin kuin
tuuliviiri, vaan meidän on näytettävä muille tietä ja loistettava pimeässä niin
kuin majakka.
Syksyn sateisiin voi mallia ottaa
tästä klassikosta – ainakin asenteen tasolla, sillä kadulla steppaaminen
saattaa tosiaan olla turhan huomiota herättävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti