Syksyn puuhat aluillaan

Syksyn puuhat käynnistyvät pikkuhiljaa, tai toiset, kuten työ, aika ryminällä. Viime viikolla alkoi jo minun viikkotunti joogasalilla. Toivottavasti ihmiset taas löytävät sinne tiensä. Olin vähän kahden vaiheilla, että otanko viikkotunnin tälle syksylle. Joogan ohjaaminen on ihan mahtavaa puuhaa, ja mielelläni sitä teen, mutta empiminen johtui siitä, että syksy näyttää varsin täydeltä. Puuhaa riittää, ei vähiten sen kaoottisen tilanteen takia, joka meillä töissä on organisaatiomuutoksen takia. Ei mennä siihen asiaan, se tahtoo vähän nostaa verenpainetta, mutta sen vaan sanon, että töissä ei mikään näytä toimiva nyt. Ei mikään.

Nyt sitten, kun kalenteri muutenkin täyttyy nopeasti, pääsi myös kundaliinijoogan opettajamanuaalin käännöstyö alkuun. Joitakin sopimusasioita kansallisen yhdistyksen kanssa on kesken, emmekä ole saaneet pääpaikalta vielä uutta, uusittua manuaalia. Sen sijaan saimme tiedon mitkä kirjan luvut eivät muutu tai muuttuvat vain vähän, eli mistä voimme aloittaa. Waheguru, kyllä sitä tietoa on odotettukin!

Aloittelin kääntämistä jotenkin ohimennen ja puolihuolimattomasti, ja ensimmäinen havainto oli arvattava. Kääntäminen on vaikeaa! Sanoja ei voi useinkaan kääntää niiden yleisen merkityksen mukaan, vaan pitää miettiä ja etsiä oikeita sanoja. Siihen menee aikaa, joten käännös tuskin valmistuu ihan äkkiä, vaikka meitä on siinä kolme kääntäjää hommissa. Mutta hiljaa hyvä tulee, mennään sillä.

Aamulla liikkeellä

Kaupungissa on usein viikonloppuisin erilaisia festivaaleja ja konsertteja ja muita tapahtumia. Lauantaiaamuisin, kun pyöräilen kaupungin keskustan läpi joogasalille sadhanaan, näen usein tapahtumien jäljet, ja usein myös viimeiset juhlijat. Niistä voi päätellä jotain myös tapahtumien luonteesta ja kohderyhmästä. Tänä viikonloppuna on meneillään festivaali, joka on suunnattu nuorille, ja jonka jäljiltä kaupunki on tosi siivottomassa kunnossa. Siksi valitsin eri reitin heti aamusta, ja kiersin koko keskustan. Siltikin sain väistellä kaikenlaista, ja keskustan laidoillakin oli tosi levotonta.

Joogasali sijaitsee vanhassa tehdasrakennuksessa, erilaisten yritysten ja taiteilijoiden työhuoneiden ja liikkeiden keskellä. Siellä ei siis asu ketään. Niinpä yllätys oli aamulla melkoinen, kun hissin lattialla kuorsasi pitkin pituuttaan nuori mies. Säikähdin. Meninkin portaita.

Sadhanaan ei tullut ketään. Koko kesän sadhanoissa on käynyt joku, mikä on ollut ihan älyttömän mukavaa. Mutta nyt, pitkästä aikaa, ketään ei tullut. Luin Japji Sahibin ja lähdin takaisin kotiin siipan viereen nukkumaan.

Viiksien kasvatusta

Olen kesällä kasvatellut viiksiäni, ja aika muhkeat ne alkaa jo olla. Yleensä nypin pisimmät ja paksuimmat viiksikarvat pois, mutta nyt olen jättänyt ne paikalleen. Kesällä se on melko helppoa, sillä viiksikarvat ovat vaaleita eivätkä niin ollen näy niin hyvin kuin tummat. Talvella ne vähän tummuvat, joten katsotaan miten käy, maltanko antaa niiden olla paikallaan. Ja kuinka pitkäksi ne oikein kasvavat!

Noin yleisesti olen sitä mieltä, ettei ihmisille ole hyväksi nähdä niin paljon vaivaa karvoituksensa kanssa, vaan voisivat antaa karvojen olla ja kasvaa. Tosin tällä hetkellä sosiaalinen paine karvojen kaitsemiseen on valtava. Itse olen onnistunut jo pidemmän aikaa antaa muiden kehon karvojen olla ja kasvaa omassa rauhassaan, mutta viikset ja muutamat partakarvat olen nyppinyt pois. Minulla on myös leuassa muuten melko huomaamaton luomi, mutta siitä kasvaa muutama ihan musta karva, niin kuin noita-akalla ikään. Niiden yleensä annan kasvaa jonkin aikaa, mutta sitten pettää hermo, ja leikkaan ne lyhyiksi (luomen karvojen nyppiminen tuntuu inhottavalta, siksi leikkaan).

Että tällainen ulkonäköpostaus tällä kertaa. Kehotan karvojen kasvatukseen kaikkia, joilla ne kasvavat. Viimeistään niiden myötä tulee selväksi, kuinka paljon sosiaalinen paine ja kauneusihanne meitä ohjaavat.