Opettajaa kaivataan

Pyyntö universumille: kaipaan opettajaa, joka voisi opettaa minulle, miten pysyä rauhallisena ja hötkyilemättä kaikissa tilanteissa. Toki olen joogapolkuni myötä oppinut tätä jo paljon, mutta haluaisin oppia vielä lisää. Tuntuu, että tämän asian suhteen en pääse pidemmälle yksin, ilman opettajan apua. Ymmärrän opettajan tässä yhteydessä hyvin laajassa mielessä, sillä tiedän, että universumi järjestelee asioita välillä aika mielenkiintoisella tavalla. Se voi vaikka tiputtaa kirjan varpailleni, jos kirjan kirjoittaja on oikea opettaja minulle.

Tilanteita ja henkilöitä joiden kanssa en pysy rauhallisena: eräs kanssajoogaaja, jonka tapana on provosoida niin pitkään, että lopulta provosoidun. Kiehahdan, kuohahdan ja tiuskaisen. Sitten harmittelen omaa reaktiotani päiväkaudet. Eräs vanhempi lähisukulainen, joka toisinaan huutaa minulle, ja saa minut huutamaan vielä kovempaa takaisin. Viimeksi kun näin kävi, aihe oli niinkin merkityksellinen kuin kahvipöydän pullien täyte. Ja taas kärsin omasta reaktiostani.

Näissä tilanteissa reaktioni on niin nopea, että en ehdi vetää henkeä, miettiä sanojani tai tehdä yhtään mitään. Reaktio on aivan välitön. Siksi se, mikä minun on opittava, pitää opetella joskus muulloin kuin noissa varsinaisissa tilanteissa. Niissä sitten vaan testataan, onko oppi mennyt perille.

Asiakaspalvelua

Hyvät Sokos-tavaratalon naistenvaateosaston myyjät – ja tarkoitan nyt myös Marks & Spenceriä. Olin tänään vaateostoksilla töiden jälkeen, ja olisin kovasti kaivannut apuanne. En tiedä oliko minulla väärät vaatteet päällä vaikka olin omasta mielestäni siististi pukeutunut, kun en saanut apua. Monelta muulta asiakkaalta kysyitte, voitteko auttaa, mutta käänsitte minulle selän, kun yritin herättää huomionne. Toki yksi myyjä kysyi, tarvitaanko sovituksessa apua. Olin juuri vasta päässyt sovituskoppiin, joten vastasin tarvitsevani apua hetken kuluttua. Myyjä taisi mennä tauolle, koska häntä ei enää sen jälkeen näkynyt. Toisen osaston sovituskopista tullessani myyjä kysyi, löytyikö sopivaa. Vastasin että ei oikein, sillä olin valinnut väärän koon sovitettavakseni. Siihen myyjä vastasi, että hän voi ottaa sovittamani vaatteet. Hän olisi voinut myös ehdottaa etsivänsä oikean koon vaatteita, mutta niin hän ei tehnyt.

Tiedoksi teille myyjille: olisin ostanut kaikki sopivan kokoiset, malliset ja väriset farkut, jotka olisitte minun sovitettavaksi löytäneet. Itse löysin vain yhdet. En käy työpaikallanne usein, mutta silloin kun käyn, niin kuin tänään, olin valmistautunut ostamaan PALJON vaatteita, lähinnä farkkuja. Löysin myös neljä paitaa, jotka ostin. Avullanne olisin voinut löytää vielä useampia paitoja. Olisittepa myyneet minulle, olisin ollut hyvä asiakas.

Toki olisin voinut etsiä myyjän ja pyytää häneltä apua. Tänään ei vaan ollut sellainen päivä. Sitä paitsi käsittääkseni asiakkaiden auttaminen ja vaatteiden myyminen on osa teidän työtänne.

Toivottavasti meillä sujuu seuraavalla kerralla paremmin.

Aamun onni: sukat

Tänä aamuna minut tekee onnelliseksi sukat, jotka pitävät jalat lämpimänä. Voiko parempaa tunnetta olla! Liian monena aamuna joogaharjoitusta tehdessäni ja sen jälkeen aamiaisella olen pitänyt ohuita sukkia, joissa jalat palelevat. Ihan turhaan. Paitsi toisaalta, tuskin jaksaisin olla näin onnellinen lämpimistä sukista, jos en olisi ensin antanut varpaiden palella.

Antautuminen

Heti kun Kuldip Singh Khalsa käveli ulos hoitohuoneestaan ja tapasin hänet, tuli vahva ja varma tunne, että hänen käsiin luotan koko kehoni ja kaikki muutkin olemuspuoleni. Hän kutsui minut sisään, ja keskustelimme hetken. Hän kertoi hoidosta ja kysyi, onko minulla jotakin erityistä miksi olen tullut hoitoon. No ei oikeastaan. Olenko siis tullut vain uteliaisuuttani? No en oikeastaan, kiemurtelin, ja onneksi muistin sen, minkä olin hetkeksi unohtanut: että minulla on pitkä historia selkäongelmien kanssa. Se on asia, jonka pyrin usein aktiivisesti unohtamaan, ja nyt olin onnistunut siinä oikein hyvin. Kuldipia nauratti.

En ole ikinä ollut sellaisessa hoidossa. Kuvittelin etukäteen, että kyse on ainakin enimmäkseen manipulaatiohoidosta, ja siksi yllätyin, kun vasta hoidon jälkeen tajusin, kuinka paljon kyse oli reikistä. Siis sekä energiahoidon että manipulaatiohoidon yhdistelmästä, ja vieläpä varsin voimakkaasta sellaisesta.

Minä keskityin vastaanottamaan, eli hengittämään ja olemaan rento. Kuldip keskittyi siihen, mitä hän teki. Jälkeenpäin olin vähän hämmentynyt siitä, millaisissa tiloissa olin hänen osaavissa käsissään. Paras sana kuvaamaan omaa olemistani on varmaankin antautuminen. Antauduin hoidolle ihan kokonaan. Jos Kuldip olisi sanonut, että seuraavaksi irrotetaan sinun pää muusta kehosta, olisin varmasti vastannut, että joo, tehdään niin. No, onneksi hän ei tehnyt niin. En tiedä mitä kaikkea hän teki, eikä sillä ole väliä. Minä nautin hänen tekemisiensä seurauksista, se on pääasia.

Hoidon jälkeen, kun istuin hoitopöydällä ja mietin miten päin maailma on ja olenko minä ihan ok, kiitin Kuldipia. Hän vastasi kiittämällä minua, sillä hänellä oli omien sanojensa mukaan ollut hauskaa. Hauskaa!? Niin, hoitaminen muuttuu kuulemma hauskaksi silloin, kun hoidettava on auki ja vastaanottavainen. Jos näin ei ole, hoitaminen on vain tekniikkaa, hän sanoi.

Hoidosta on nyt kulunut kolme päivää, ja olotila alkaa tasoittua. Enää ei tunnu niitä ohimeneviä kuvotuksen tunteita, jotka olivat seurausta voimakkaista energioista. Olen koko ajan tuntenut kehoni omakseni, mutta ei se ihan entisellään ole. Selässä on tapahtunut jotain ja lantio on niin auki, ettei se varmasti ole vuosikymmeniin ollut näin auki. Polviin sattuu, vaikkei minun polviin satu ikinä. Eilisaamun sadhanassa fyysinen joogaharjoitus meni tutustuessa näihin kehon uusiin puoliin.Otan ne kaikki ystävällisesti tervehtien vastaan, vaikken välttämättä tiedä mistä on kyse.

Menisinkö hoitoon uudelleen? Kyllä, hetkeäkään epäröimättä. Mutta en vielä pitkään aikaan, sillä oletan, tai oikeastaan olen ihan varma että hoidon hyvää tekevät vaikutukset jatkuvat vielä pitkään.

Hoidoista lisää täällä.

Kaupungilla

Eilen käytiin siipan kanssa kaupungilla, siis sillä tavalla ihan oikeasti. Me asutaan hyvin lähellä kaupungin keskustaa, ja minun työpaikalta ei keskustaan ole montaakaan korttelinväliä, mutta silti tuntuu, että useimmiten sitä kulkee vaan täällä syrjäkylillä lenkkarit jalassa. Eilen oli jalassa oikein nahkakengät.

Homman nimi oli se, että kävimme optikkoliikkeessä valitsemassa minulle pokat. Optikolla olin käynyt jo edellisenä päivänä, elämäni ensimmäistä kertaa. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Olen tähän asti elänyt halpiskaupan lukulasien kanssa, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että en enää pärjää. Tai olisin pärjännytkin, mutta mitä sitä suotta kärvistelemään, jos näkeminen alkaa olla vaikeaa. Saan moniteholasit, koska ikä vaikeuttaa lähelle näkemistä ja siis etenkin lukemista, ja hajataitto kauas näkemistä. Vai vaikuttaakohan hajataitto myös lähelle näkemiseen? Enpä tiedä. Joka tapauksessa lasit tulee, kunhan saavat linssit valmiiksi.

Lasiurakan jälkeen kävimme syömässä ihan siinä lähi-intialasessa, jossa tulee monesti poikettua jo ihan siitäkin syystä, että se on kaupungin paras ja tarjoilee järisyttävän hyvää lounasta. Lounasaika oli jo ohi, ja ruokaa olisi pitänyt valita listalta. Valikoima vaan ei oikein tällä kertaa napannut – ehkä olen jo syönyt listan kasvisruuat läpi niin moneen kertaan. Päädyin kysymään, onko lounaalta sattunut jäämään yli dalia. Ja oli kuin olikin! Se oli taas niin hyvää, että teki mieli nuolla lautanen. Tai no, oikeastaan nuolinkin, mutta naanin avulla.

Sitten kotiin pulleroisella vatsalla kaupan kautta.