Vaihtoehtohoidoista

Kysymys: miksi ihmisen pitäisi joogan lisäksi käydä homeopaatilla, akupunktiossa, vyöhyketerapiassa, energiahoidossa ja ties missä. Ei tietenkään tarvitse, jos ei ole tarvetta. Joillekin riittää jooga tai jokin muu juttu. Sitäkin olen sitten miettinyt, että onko minussa jokin vika tai jotain muuten kummaa, kun tuntuu että minun on tarpeellista rampata vähän kaikissa hoidoissa vielä joogan lisäksi. Tai en minä ihan kaikissa käy yhtä aikaa ja päällekkäin, ne lomittuvat ja jotkin hoidot ovat enempi kausiluonteisia kuin jatkuvia elämässäni.

Äh, onpas tätä vaikea kirjoittaa, vaikka olen tätä juttua vatvonut päässäni jo pitkään. Kirjoittamisen vaikeuskin varmasti kertoo jostakin jotakin.

Kun viimeksi kävin energiahoidossa, tuli viimeistään selväksi että menneisyydessäni on jotakin, ja nyt puhutaan menneisyydestä ennen syntymääni. Mitä siellä sitten on, sitä ei voi tietää. Me kokeilimme siirtymistä ajassa taaksepäin energiahoitajani kanssa, mutta ovet ja portit menivät tiukasti kiinni. Tiks lukkoon. Ilman kevyttä väkivaltaa sinne ei ole pääsyä. Mutta jotakin siellä on, ilmeisen hyvin paketoituna, peiteltynä ja suojeltuna. Siitä paketista alan olla valmis päästämään irti, pikkuhiljaa, enkä mitenkään erityisesti halua tulla tietoiseksi paketin sisällöstä.

Oma ajatukseni on, että se paketti on aiheuttanut minulle kaikenlaista elämäni aikana. Paljon asioita, jotka ilmenevät sellaisina kehon oireina, joita lääketiede ei voi parantaa. Ei lääketieteellä ole parannuskeinoa esimerkiksi ihottumaan. Toki ihottuman oireita voidaan hoitaa ja helpottaa kortisonivoiteilla, mutta ei se sillä parane. (Älkää nyt käsittäkö väärin, tarkoitukseni ei ole vastustaa kortisonia. Se on hyvä lääke moneen asiaan. Mutta ei välttämättä kaikkiin, joihin sitä käytetään.) Jos lopetat kortisonivoiteen käytön, ihottuma palaa. Homeopaattisesta näkökulmasta ihmisessä on eri tasoja, ja ihottuma on merkki siitä, että jotakin pyrkii ihottuman myötä ikään kuin pintaan kehon sisältä. Kortisonivoide painaa ihottuman takaisin kehon sisään, ja seuraavaksi oire ilmenee jollakin syvemmällä tasolla kuin ihottumana.

Mutta olipahan aikoinaan vaikea elää muutama vuosi sen koko jalat peittävän ihottuman kanssa. Niin kauan kesti ennen kuin se homeopatian avulla parani. Sen koommin koko ihottumaa ei ole näkynyt.

Yritän tällä harvinaisen sekavalla postauksella sanoa, että se menneisyyteni paketti aiheuttaa kaikenlaista eri tasoilla. Henkinen ja fyysinen ovat ihan ilmeisiä tasoja, mutta niissäkin on vielä paljon, paljon hienovaraisempia tasoja, joita minä en edes tunne. Ja vaikka esimerkiksi jooga toimii myös monilla hienovaraisilla tasoilla, olen tarvinnut joogan lisäksi myös muita keinoja avukseni asian käsittelyyn. Tai ehkä jooga olisi riittävä apu, mutta koska olen halunnut edetä nopeammin, olen ottanut avuksi keinoja, joilla pakettia voi paremmin käsitellä monilta tasoilta yhtä aikaa. Toisin sanoen eri hoitomuodot täydentävät ja tukevat toisiaan ja toimivat ikään kuin limittäin mutta myös päällekkäin samaan aikaan.

Tulee mieleen jääkiekkopeli. Kaikki ukot kuljettavat kiekkoa kohti maalia omalla alueellaan, mutta jotta se saataisiin perille, pitää osata käyttää eri vipstaakeja ja niiden päissä olevia ukkoja vuorotellen ja samaan aikaan niin, että kiekko pysyy liikkeessä.

Kuulostaako itsestään selvältä koko tämä ajatus vaihtoehtohoitojen toisiaan täydentävästä luonteesta? Minulta tämän hoksaamiseen ja ajattelemiseen meni aikaa ja vaivaa. Oma ajattelu on kuitenkin niin länsimaisen lääketieteen kyllästämä, että helposti näkee sairaudet asioina, jotka joko on tai ei ole. Ne joko paranee lääkkeellä tai sitten ei. Mutta tällainen mustavalkoinen ajattelu ei onnistu ottamaan huomioon meidän ihmisten olemuksen kokonaisuuden kerroksellisuutta, monimutkaisuutta ja monitahoisuutta.

Vedenkeitin ja lättykestit

Kiinalainen runoilija Lu Yü kirjoitti vuonna 780 kuuluisan kolmiosaisen teoksen, pyhän kirjoituksen teestä. Siinä hän suosittelee teen valmistukseen vuorilähteen vettä, ja määrittelee veden kolme kiehumisvaihetta: ensin veden pinnalla näkyy pieniä kuplia kuin kalan silmiä, sitten ne ovat kuin lähteestä vieriviä kristallihelmiä ja lopulta vesi kiehuu kuin vaahtoharjainen aallokko (näin kirjoittaa Kyllikki Villa Kirjassaan Tee).

Teen juojana minä olen aina kuulunut kalan silmien koulukuntaan vedenkeiton suhteen. Minun makuuni ehdottomasti paras tee, sen väristä ja laadusta riippumatta, ei ole valmistettu vaahtoharjaisena aallokkona kiehuvasta vedestä, vaan kalan silminä kuplivasta vedestä. Ymmärrän kyllä, että joissain paikoissa vesi keitetään vaahtoharjaiseksi aallokoksi ja sitten jäähdytetään 70–80 asteiseksi, ja vasta sitten vedestä haudutetaan teetä. Mutta koska meillä vesijohtovesi on juomakelpoista keittämättä, ei vettä tarvitse ensin keittää ja sitten jäähdyttää.

Mieltymykseni kalan silminä kiehuvasta vedestä valmistettuun teehen on johtanut siihen, ettei minulla ole ollut vedenkeitintä, vaan olen keittänyt teeveden vanhanaikaisesti kattilassa. Olen oppinut kuulemaan jo äänestä, milloin kattilassa kohiseva vesi on juuri sopivaa. Vedenkeittimien vahtiminen on paljon vaikeampaa. Joskus sain lahjaksi teenkeittimen, mutta siinä valmistettu tee ei vaan ollut hyvää, sillä se keitti veden liian kuumaksi.

Mutta kuinka ollakaan, kehitys kehittyy, ja meille teenjuojille on kehitetty vedenkeittimiä, joiden keittämän veden lämpötilan voi säätää ennakolta. Näin kuulin hyvältä ystävältäni. Kerroin asiasta siipalleni, ja kysyin, voisiko meillekin tulla sellainen vedenkeitin. Siippa ryhtyi saman tien, tavoilleen uskollisena, päiväkausia kestäneeseen asiaan tutustumiseen, johon kuului vedenkeitinmallien vertailua, niiden käyttöä esittelevien youtube-videoiden katselemista uudelleen ja uudelleen ja käyttäjäkokemusten lukemista netistä. Väsymättä hän tutki asiaa. Lopulta jäljellä oli kaksi mallia: yksi, jonka napit ja nippelit olivat kahvassa, ja toinen, jonka napit löytyivät alustasta. Hän esitteli mallit ja kysyi, kumman haluaisin. Kallistuin sen puoleen, jossa napit ovat kahvassa. Joten muutaman päivän kuluttua meille saapui se malli, jonka näyttö ja nappulat ovat alustassa.

Vedenkeitin on aivan mainio, olen siihen hyvinkin tyytyväinen. Lukuun ottamatta kahta ärsyttävää asiaa. Ensimmäinen on se, että laite piippaa. Ääni ei ole pahin mahdollinen, sillä siippa törmäsi myös sellaisiin malleihin, joiden piippausääni herättää sekä oman perheen että naapurit. Varmuuden vuoksi meidän vedenkeitin kuitenkin piippaa kolmesti, että vettä odotteleva varmasti tietäisi veden nyt kuumenneen haluttuun lämpötilaan. Toinen ärsyttävä asia on alustan pieni näyttö, jossa vilkkuu erilaisia tekstejä 20 minuuttia (!!) sen jälkeen, kun keittimelle on tehnyt jotakin. Haloo, kuka älypää sen on keksinyt? Kyllä tuntuu tyhmältä, mutta todennäköisesti pystyn kuitenkin elämään piippauksen ja vilkkuvan näytön kanssa.

Tänään paistettiin lättyjä. En muista koska olisi viimeksi paistettu, siitä on vähintään 10 vuotta. Saimme talvella rasiallisen lakkoja lahjaksi – rasian päällä luki hämäykseksi hilla, mutta lakkojahan ne ihan selvästi olivat. Siippa oli sitä mieltä, että ne syödään lättyjen kanssa. Ja tänään vihdoin oli se päivä, jolloin näin tapahtui. Kyllä pisti ihmettelemään, miksi meillä ei ole lättyjä useamminkin. Älyttömän helppoja tehdä, ja hyviä, miten niiden tekeminen muka tuntuu aina liian työläältä? Valmiinako tässä elämässä pitäisi kaikki saada?

Niitä minä kyllä vähän ihmettelen, jotka ostavat lättynsä valmiina kaupasta, ja lämmittävät ne paistinpannulla. Miten paljon vaikeampaa on tehdä itse taikina ja kauhoa sitä pannulle kuin lämmittää valmiit lätyt. En käsitä. Tosin en minä mikään 5-lapsisen perheen kiireinen uraäiti olekaan.

Hengitys sisään ja ulos

Viime aikoina on mielessä pyörinyt kaksi asiaa. Aloitetaan hengityksestä; oletettavasti postaus erilaisista enemmän tai vähemmän kokonaisvaltaisista (itse)hoitomuodoista kuten joogasta, homeopatiasta, energiahoidosta, vyöhyketerapiasta jamitäniitänyton seuraa myöhemmin. Tosin kyllä tämäkin niihin liittyy.

Kundaliinijoogassa yksi hengitysharjoitus on minuutin hengitys, jossa hengitetään 20 sekunnin mittainen sisäänhengitys, sitten pysäytetään hengitys 20 sekunnin ajaksi, ja hengitetään ulos 20 sekunnin ajan. Eli hengitys on tosi hidasta, niin hidasta että ei ainakaan minulta vielä suju. En ole kovin ahkerasti minuutin hengitystä harjoitellut, mutta joskus kun kokeilin sitä makuuasennossa, sain sisäänhengityksen ja hengityksen pysäytyksen venymään siihen 20 sekuntiin, mutta uloshengitys oli aina nopeampi. Olen tietenkin kuvitellut, että sama juttu on muillakin, että sen uloshengityksen venyttäminen on vaikein kohta. Vähän samalla tavalla kuin monille on vaikeaa pysäyttää hengitys hetkeksi uloshengityksen jälkeen, vaikka pysäyttäminen sujuisi ihan hyvin sisäänhengityksen jälkeen.

Mutta eipä niin olekaan kuin luulin, eipä tietenkään. Toisen kundaliinijoogaopettajan kanssa asiasta jutellessani kävi ilmi, että hänelle vaikeampi on sisäänhengitys. Häneltä sujuisi minuutin hengitys ihan hyvin, jollei sisäänhengityksen venyttäminen olisi niin hankalaa. Ensimmäinen ajatus oli, että onpa outoa, mitä hankalaa sisäänhengityksessä nyt muka voi olla. Sitäpä on vaikea tietää, kun itselle se on juuri se helppo kohta.

Olen viime aikoina taas tehnyt aamuisin Subagh Kriyaa. Se on monesta osasta koostuva meditaatio, jonka viimeisessä osassa käytetään minuutin hengitystä. Tai niin pitkää hengitystä kun sattuu sujumaan, jos pitää hengittää minuuttia nopeammin. Kun aloitin, oli tämä hengitysharjoitus tosi vaikea. Hengitykseni oli nopeaa, ja siltikin piti välillä huohottaa kun tuli niin vahva tukehtumisen tunne. En saanut hengitystä venytettyä, ja lopulta lakkasin yrittämästä, ja vaan keskityin hengittämään. Samaan aikaan tiesin, ettei homeopaattinen lääkitykseni ollut ihan kohdallaan. Otin jälleen kerran yhteyttä homeopaattiini, ja lääkitystä muutettiin, eli vaihdoin toiseen aineeseen. Ja kuinkas sitten kävikään. Seuraavana aamuna lääkityksen vaihdon jälkeen ja joka aamu siitä asti hengitykseni on ollut paljon pidempää ja rauhallisempaa. Ilman ponnisteluja, ikään kuin itsestään saatoin lisätä jokaiseen sisään- ja uloshengitykseen aikaa sekuntikaupalla. Vieläkään en ole 20 sekunnin tuntumassa, mutta nyt hengitys sujuu rauhallisesti ilman välihuohotuksia. Hengitys on pitkää, ja pikkuhiljaa voin yrittää sitä vielä venyttää.

Jännä havainto, en minä osaa siitä muuta sanoa.

Kirtanit elokuussa

Syksyllä on taas kirtan-herkkua tarjolla, kun Narayani ja Mat eli Bhavana (UK) lähtee Suomen kiertueelle. Hankkiutukaa mukaan, voitte vaikka tykätä.

Helsinki Pihasali pe 22.8. klo 19
Turku Aurajooga la 23.8. klo 17
Jyväskylä Mandalatalo su 24.8. klo 18
Tampere Om Yoga ti 26.8. klo 18.30

Bhavanasta lisää täällä.

Pikakarmaa ja neurologinen sairaskohtaus

Minä sitten vietin kesäpäivän seisausta jo eilen, vaikka ihan oikeasti se on tänään. Väliäkö tuolla, vaikka kyllä se puoli egoani, joka haluaa olla aina oikeassa ja vielä mielellään oikoa muiden väärässä olemisia sai taas kolauksen.

Kun puhutaan karmasta, puhutaan usein siitä, joka seuraa meitä elämästä toiseen. Se on siis kohtuullisen pitkäkestoista karmaa, joka on kerääntynyt mukaamme edellisestä tai jopa sitä aiemmista elämistä. Mitta on olemassa myös pikakarmaa. Sellaista, joka oikoo asioita ihan melkein välittömästi. Siitä voisi olla tässä erehdyksessäni kyse, sillä juhannuksen aatonaattona sain sähköpostin, jonka lähettäjä mainitsi jotakin siitä, että silloin torstaina olisi ollut juhannusaatto. Asia, jonka olisin voinut ja joka olisi pitänyt ohittaa olankohautuksella. Mutta ei, minun ego, joka haluaa aina olla oikeassa, puhui minut ympäri vastaamaan viestiin – vastaaminen ei olisi ollut välttämätöntä, asia tuli minulle lähinnä tiedoksi – ja vastauksen lopussa, suluissa mainitsemaan, että meillä päin juhannusaatto on vasta seuraavana päivänä, eli perjantaina. Toki ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin.

Ja sitten pikakarma puuttui peliin, ja sekoitti minut päivissä. Ihan hyvä. Muistutus siitä, miten erehtyväinen olen, ja kuinka voisin vielä kovemmin yrittää ohittaa muiden erehdykset niihin tarttumatta. Muistutus myös siitä, kuinka ego toimii jos sen antaa määräillä.

Tämä päivä on kulunut vähän harvinaisemmissa merkeissä. Sain ehkä elämäni neljännen tai viidennen migreenikohtauksen, en ole ihan varma monesko se oli, en ole laskuissa mukana. Joka tapauksessa se oli tähänastisista pahin, olin totaalisesti pois pelistä viisi tuntia. Vieläkin olo on vähän hutera, mutta pystyn sentään pitämään silmiä auki ja olemaan pystyssä.

Kaikki alkoi aamiaispöydässä. Yritin lukea sanomalehteä, mutta en oikein tahtonut nähdä tekstiä. En siinä vaiheessa tajunnut mistä oli kyse, mutta aamiaisen jälkeen, kun ensimmäiset pään vasemman puolen vihlaisut saapuivat, tajusin. Ai niin tämä. Sitten pitikin jo mennä makuuhuoneen hiljaisuuteen ja pitää silmät visusti kiinni. Torkahtelin, mutta aina välillä heräsin huonoon oloon ja päänsärkyyn. Vatsa tuntui pyörivän ympyrää, mutta onneksi minun migreeniin ei kuulu oksentaminen. Vaikka välillä toivoin että kuuluisi, se olisi voinut helpottaa kuvottavaa oloa.

Kun viimeisen kerran torkahdin, näin unta jossa olin menossa kolmen nunnan pitämään yhteismeditaatioon. He kysyivät minulta, kuulenko jumalan äänen. Vastasin myöntävästi. Kyllä, minä kuulen sen ihan kaikkialla. Samassa unessa sain sähköpostiviestin, jossa kerrottiin että EU on johonkin turvallisuusjuttuihin vedoten kieltänyt aamusadhanoiden pitämisen. Olin pöyristynyt ja samalla aika huvittunut siitä, että EU pitää kundaliinijoogien aamuharjoitusta niin vaarallisena, että päättää kieltää sen.

Toivottavasti seuraavaan migreenikohtaukseen kuluu vähintään se neljä vuotta, joka on vierähtänyt edellisestä kohtauksesta. Silloin minulta katosi vaan näkö, mutta ei tullut päänsärkyä ollenkaan. Sekin oli ihan mukava vaihtoehto päänsäryn kera tulevalle kohtaukselle, vaikka kansainvälisellä lentokentällä seikkaileminen siinä kunnossa ei päänsäryttömässäkään migreenissä ollut kivaa. Silloin kohtauksen laukaisi pitkä taksimatka, jonka aikana brittiläinen taksikuski halusi pitää auton ikkunat auki. Tällä kertaa minulla ei ole laukaisevasta tekijästä aavistustakaan. Se vaan tuli.

Juhannusaaton löhöilyä katukatin seurassa

Juhannusaatto on mennyt lähinnä sisätiloissa tekemättä mitään mainittavaa. On vietetty ihanaa raukeutta ja löhöilyä. Minä luin loppuun kirjan Katukatti Bob – kissa joka muutti elämäni. Se on kertomus, ilmeisen tosipohjainen sellainen, kulkukissasta ja entisestä huumeiden käyttäjästä, katusoittaja Jamesista. Tai siis kertomus siitä, kuinka he tapaavat toisensa ja aloittavat yhteisen elämän. Aivan viehättävä kirja, joskin minua kyllä kiinnostaa enemmän James ja hänen elämänsä kuin kissa. Ei sillä, ei kissassakaan mitään vikaa ole.

Lisää tyypeistä löytyy esimerkiksi täältä.

Nyt taitaa olla aika mennä paistelemaan pitsaa, perinteistä suomalaista juhannusruokaa. Ulkona sataa vettä, eli kelikin on perinteinen suomalainen juhannussää.